torstai 28. tammikuuta 2016

Mihin kuluivat viimeiset kuukaudet

Kuulostaapas runolliselta tuo otsikko, vaikka olin ajatellut olla lähinnä informatiivinen. HEEEEEEEEI! Mitäs jos me tässä nyt kertarysäyksellä tuotais tää blogi ajantasalle siitä, mitä on puuhailtu viimeiset puoli vuotta?

Syksy 2015 oli pitkä.

Aloitetaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. Olin lähdössä Georgiaan ELSA:n International Council Meetingiin Batumiin.

Pingviini Frank ei ollut mukana. 

 Ensimmäiseksi nokka kohti Tbilisiä, Georgian pääkaupunkia. Ja siksi on aivan luonnollista, että ensimmäinen pysäkki oli 24tunnin vaihtolento Istanbulissa, koska, no, miksi ei. Sanomattakin selvää, että palaan mielelläni Istanbuliin mistä tahansa syystä. Lisäksi on ihanaa mennä ihan oikeasti moikkamaan kaveria ulkomaille sen sijaan, että aina puhutaan, että sitten sun pitää tulla mun luokse käymään.
Yhdessä 24 tunnin vaihdossa ehtii tehdä kumman paljon. Varsinkin kun minulle tämä oli kaupungissa jo kolmas kerta, voi hyvin keskittyä lähinnä syömään koko ajan. Myös paikallisoppaan, ystäväni Oguzanin matkassa liikkuminen kaupungissa on nopeaa, toisin kuin minun, joka mielellään kävelisi paikkoihin. Mikä veisi toisaalta aikaa pois syömiseltä, eli menköön. 

Niinpä niin ja paljon ehdittiin. Ehdittiin jopa myöhästyä lentokoneesta. Mikä ei ollut minun vikani, vaikkei kukaan sitä usko kuitenkaan. Olen opetellut pysymään zen kohdatessani vastoinkäymisiä. Olosuhteiden pakottamana siis ostamaan uutta lentolippua, jotka onneksi saimme vielä samalle illalle. 

Batumin rannalla. Ja siellä oli ihan oikeasti noin kaunista, eikä vain hyvä kuva. Taisin hokea sitä koko viikon, mutta missään, ei missään ole niin kaunis taivas kuin Georgiassa. Henkeäsalpaava paikka. 

Sanat eivät riitä kuvailemaan tuon viikon ELSA:n tapahtumaa. Eivät vain. Oli aika eufoorista. Ei missään ole niin hauskaa kuin siellä. Ei mikään muu (paitsi ehkä rakastuminen) saa ihmistä juhlimaan kaikkia öitä ja tekemään päivät töitä (oikeasti, koska ilmoittauduin puolivahingossa pääsihteerien työryhmän sihteeriksi, ensin sumeni hetkeksi ja se vain tapahtui), nukkumaan koko puolenatoista viikkona vain muutaman tunnin ja kaiken lisäksi hymyilemään onnesta kuin idiootti koko ajan. 

Oli unohtumaton viikko. Taas sellainen ripari/kesäleiri-tyyppinen kokemus paitsi parempi. Olin koko ajan niin jalat irti maasta, ettei edes kännykästäni löyty kuin muutama hassu kuva, enkä tainnut avata sosiaalista mediaa kuin pari kertaa muutamaksi sekunniksi. Eli ei Georgian matkavinkkejä. Paitsi yksi: kaikki puhuu venäjää. Ihan tosi. Kissatkin. 

Fun fact: Georgia on ainoa paikka, missä olen koskaan tavannut kissoja, jotka ihan oikeasti vastaavat  kiskiskis maanitteluun. Ja joka ikinen kerta! Olen aina miettinyt, mistä se on tullut, kun se saa lähinnä katin katsomaan sinua kuin idioottia. Georgiassa se toimii! 


Asiaan.

Hyvästelyitkujen jälkeen köröttelimme vielä yhden unettoman yön bussissa Batumista lentokentälle Tbilisiin. Matka kesti kymmenen tuntia, koska kun georgialainen sanoo neljä tuntia, se ei tarkoita neljää tuntia. Mutta paluumatkalla sentään sillat olivat kuin olivatkin mitoitettu bussillemme, joten onni oli myötä.

Paitsi, että eihän meillä ollut lentolippuja kotiin. Kuka tiesi, että kun myöhästyy lentokoneesta, lentoyhtiö peruuttaa automaattisesti myös paluulipun? En minä, koska en myöhästy lentokoneista. Ja ei kun taas ostamaan aamuyöstä uutta lentolippua kotiin, jonka saimme vasta seuraavalle aamuyölle. Epätoivoni meinasi nielaista viimeiset ZENini istuessani matkalaukkuni päällä kello neljä aamuyöllä Tbilisin lentokentän nurkassa spämmäämässä kaikille, jotka saattaisivat tuntea jonkun joka saattaisi tuntea jonkun, joka voisi ottaa meidät sohvalleen edes seuraavana päivänä edes muutamaksi tunniksi nukkumaan. Puoli seitsemältä apuun oli värvätty muutama ystävän ystävä, jotka noukkivat hädänalaiset lentokentältä.

Sitten tapahtui se perus Gruusialainen tarina: ajettiin vuorille, syötiin, vieraille juotettiin paikallista konjakkia ja äidin kotiviiniä, pidettiin puheita (tavalla, josta tyhmä eurooppalainen ei heti päässyt jyvälle. Siis yksi pitää todella syvällisen ja kauniin puheen ja sitten jokainen pöydässä istuja toistaa sen omin sanoin esimerkiksi kertoo miksi se on tärkeää ja laseja kilistetään kokoajan mutta joka kilistyksen jälkeen ei ilmeisesti juoda vaan joskus ihan muulloin tai kokoajan ja sitten sitä pöytää mennään ympäri kunnes on kuultu ainakin sata puhetta). Seuraavana päivänä, koska vieraita ei jätetä hetkeksikään yksin, mutta silti pitää päästä töihin, vieraita vahtii ja kuskaa eri autoillaan aika liuta muita ystävän ystävän ystävää, jotka vaihtuvat aina muutaman tunnin välein.

Täytyy myöntää, ettei minusta ole koskaan pidetty noin hyvää huolta.

Vielä yksi matkailuvinkki: jos joskus matkustatte niin, että teidän pitää ottaa vaihtolento Minskin kautta. Älkää.

 Surrealistinen paluu todellisuuden? Ei. Jostain joku sai päähänsä järjestää meidän National Council Meeting heti seuraavana viikonloppuna paluusta. Eli siis pienoismailli tuosta Georgian tapahtumasta, mutta Venäjän tasolla. Eli vielä päälle yksi viikko, jolloin oli älyttömät hauskaa, mutta en nukkunut, koska nyt olin keskityin pitämään tapahtumaa kasassa.


Ja siihen se ilonpito sitten loppuikin.

Tästä osasta en halua niin kauheasti kirjoittaa, koska en halua elää sitä edes päässäni uudelleen.

En puhu vain omasta puolestani, eikä se liity vain siihen, että olin poissa kolmisen viikkoa, tämä semesteri oli ehdottomasti opiskeluaikojeni pahin. En halua synnyttää riitaa pitääkö meillä opiskella enemmän kuin teillä.. Kävi huono tuuri ja ryhmäni sai liian monta liian vaativaa opettajaa samanaikaisesti (jotka eivät ilmeisesti tienneet toistensa olemassaolosta).

Pahinta on se, että jokainen viikko alkaa alusta. Kaikkea et pysty tekemään, mutta vaikka tekisitkin suurimman osan, kukaan ei kiitä. Eikä kiittäisi, vaikka tekisitkin. Joka maanantaista uudet tenttauset, palautukset. Jossain vaiheessa tuntui siltä, kuin räpiköisi vain pitääkseen pään pinnan yläpuolella.

Sitä kesti noin joulukuun puoliväliin. Sen jälkeen koko ryhmä alkoi olemaan jo henkisesti niin turta, etteivät opettajien ilkeät kommentit tai se, saiko vastauksestaan plus- vai miinuspisteitä nostaneet enää edes kulmia.

Totta puhuen, minulla on hyvin yksittäisiä muistoja siitä, mitä olen tehnyt marras-joulukuussa. Ehkä se johtuu siitä, että pyrin muistamaan vain kaiken kivan, olen filtteröinyt muun pois.

Pääsin jouluna kahdeksi päiväksi kotiin! Onnistuin lähtemään kotiin heti kokeen jälkeen joulupäivänä, joten säntäsin Allegroon juomaan kotiin skumpat juuri ennen vuorokauden vaihtumista! Valitettavasti en ehtinyt juuri näkemään tai tekemään Suomessa mitään ennen kuin oli pakko palata taas. Uudenvuoden vietin perinteisesti ystävien seurassa Venäjällä.

Tammikuu taas kokeiden merkeissä. Ja nyt, luojan kiitos, kokeet ovat ohi tältä erää. Haluaisin nääääääääin kovasti lomilla Suomeen, mutta olen passien ja viisumien loukussa täällä maaliskuun loppuun saakka.

Ajatus siitä klaustrofobittaa, jotenkin ostimpas liput Moskovaan, että lähdempäs tästä nyt parin tunnin päästä sinne tuulettumaan!



Kiva olla täällä taas. Mitäs teille kuuluu?

tiistai 13. lokakuuta 2015

Syksyjuttuja!


Mites se aika taas tuolla tavalla vierähti? Viimeisen todella selkeän ajatuksen blogiin liittyen muistan muutaman viikon takaa täytyy muistaa kirjoittaa Viipurista! Mutta kai se on vähän niin kuin viesteihin vastaaminen. Ensin olet huonossa paikassa kun se tulee, vastaan ihan just, ja sitten unohdat koko asian. Taidan kyllä olla ainoa, joka on näin vastuuton. *vaivautunut nauru*

Juuri kun olen päässyt kehua retostelemaan ympäri Allegrojunia, että mullapas ei ole kalenteria, niin nyt mulla sitten on kalenteri. Ollaan aika nopealla aikataululla matkalla ojasta allikkoon tässä opiskelija-aktiivielämässäni. Sinänsähän menee tosi hyvin - opiskelu vaan häiritsee. Tai tarkemmin ottaen ei häiritse. Koska en opiskele. Ja SE on huono juttu.

Kanttarellikausi loppui jo. Ja se on harmi. Ehdin ostaa niitä vain kaksi kertaa mummolta metron edestä (en ole edes nähnyt, että niitä myytäisiin jossain muualla). Kanttarellit on vaan niin hyviä. Ja niistä nauttii niin pienen hetken. Ensi syksynä (vannon) lähden sienimetsälle, ettei ihan heti loppuis.



Venäläiset on mahtavia. Päätin tossa muutama viikko sitten yhtenä kylmänä syysyönä (ennen kuin lämmitys meni päälle), että haluan järjestää meidän ELSA:n (juristiopiskelijajärjestön) local groupille bileet, joissa tutustuttaisiin toisiimme ja saatais mukaan uudempia jäseniä. Tuumasta toimeen ja bileet olivat lauantaina.

Niin siitä, miksi venäläiset ovat mahtavia. Järjestin 35 nuorelle opiskelijalle lakiopiskelijalle alkoholittomat bileet, eivätkä varatut paikat edes meinanneet riittää! Mutta muutama peruutti niin saatiin onneksi kaikki halukkaat kuitenkin mukaan. Ja sisäänpääsykin oli maksullinen, ettei ollut ilmaista ruokaakaan! Kreizi. 

Oli tosi hauskaa. Ja hei - järjestin jotain! Wohoo! Ja tein noita lippunauhoja varmaan 12 tuntia yhteensä...

Olen myös löytänyt sisältäni sen suomalaisuuden kipinän, mitä tulee asioiden organisoimiseen. On aika paljon raskaampaa järjestää bileitä yhdelle illalle Venäjällä kuin suunnitella kokonainen viikonloppu porukalle Suomessa. Ja tässähän oli vasta todella lyhyt oppimäärä. Yleensä kaikki suunnittelu täällä on sellaista kyhäämistä, jolloin isoa osaa suunnitelmista ei koskaan kukaan toteuta. Kunhan puhutaan ja kaikki ovat samaa mieltä, että olishan se tosi siistä. Ja jos niin järjestämisen taso on sellaista koulun nyyttärimeininkiä. Tullaan kaikki paikalle, katotaan mitä kaikki toi ja sitten mietitään mitä tehdään. Mutta toisaalta, kukaan ei odotakaan koskaan mitään kovin vimpan päälle. Säätö kuuluu asiaan ja silloinkin kaikilla on aina hauskaa!

Ja siksi paikoin oli raskasta saada ihmiset tajuamaan, että tällä kertaa hoidetaan tämä homma vähän eri konseptilla. Onneksi oppiminen on prosessi, joka ei lopu koskaan. Puolin ja toisin. 

Että kyllä tuon kaiken eteen ne muutamat unettomat yöt jaksaa!

Tämä yliopistoaktiivi lähtee muuten ylihuomenna Georgiaan. Ja arvatkaapas huviksenne, minkä organisaation matkaan....

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Oi onnea

kriisinhallintaa

Halusin tulla jakamaan kanssanne onneni. Asia, joka tuottaa minulle iloa joka ikinen päivä. Ja ei, se ei ole tämä neuvostolautanen vaikka sekin on kyllä todella ihana.

Kuinka ihanaa onkaan osata venäjää näin hyvin!

Tässä viimeisen kuukauden aikana kohdalleni on sattunut useampikin eri asteinen kriisinhallintatilanne.
Olen niiiin onnellinen, ettei ole keskusteluja, joita en voisi venäjäksi käydä. Pystyn hoitamaan asioitani pankissa, sairaalassa, työpaikkoihin liittyvissä tilanteissa... Puhumaan asioista suoraan oikeilla sanoilla, eikä selitellen mutkan kautta, asioimaan puhelimitse, käyttämään ammattimaista terminologiaa ja pitämään lyhyen esitelmän tuntemattomalle noin 50 hengen yleisölle pienellä varoitusajalla. Ja tietysti luontevasti vitsailemaan luukun toisella puolella istuvien tätsyjen kanssa, ennen kaikkea.

Monissa näissä tilanteissa mietin, kuinka avuton olisin ollut vielä kaksikin vuotta sitten. Tai silloin joskus ennen... Vaikka hoituuhan se kaikki vähän kehnommallakin venäjällä, ainahan kaikki lutviutuu. Mutta on se elo näin vain paljon mukavampaa.

On kauheaa tuntea itsensä avuttomaksi, edes pieni hetki. Riippumattomuus muista pienten vastoinkäymisten hoidossa pitää aktiivisesti onnellisena.

Kielitaito on lahja joka antaa antamistaan!

perjantai 18. syyskuuta 2015

Uusi elämäni

detka1
Syksy on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti. Pidän siitä, että täällä jokainen lukuvuosi on erilainen. Tavallaan syyskuusta alkaa aina "uusi elämä" niinkuin tapaan sanoa. Elämiähän minulla on ollut tämän kolmen vuoden aikana jo muutama - muun muassa elämäni asuntolassa numero 13, elämäni griboedovan kanaalilla ja nyt taas alkaa elämäni Rubenshteinalla osa 2. Olenhan sentään vielä samassa asunnossa (JO yli vuoden! Ja se on ennätys), mutta kämppisten vaihtuminen tuo vaihtelua ja muutoinkin vaihdekepissäni on uusi vaihde.

Nyt olen aloittanut elämäni opiskelija-aktiivina. Aion ottaa haltuuni meidän yliopiston ELSA:n (eurooppalaisten lakiopiskelijoiden järjestön) paikallisryhmän. Haltuunotolla tarkoitan sitä, että haluan nostaa sen jaloilleen. Täällähän ei ole mitään virallista opiskelijatoimintaa (sitsejä, toogabileitä, vuosijuhlia tms.), paitsi sitten opiskeluun liittyvää oheistoimintaa löytyisi kyllä. Että kuka haluaa opiskella vapaa-ajalla vieläkin intensiivisemmin, tervetuloa.

Takaraivossa jyskyttää pieni huoli omista opiskeluistani tämän ohella. Vaatimustaso nousee ja muutenkin täällä opiskelu on omalla tavallaan liukasta (jotkut saattavat muistaa vuodentakaisen kriisini). Mutta olen päättänyt, että en halua pitää enää itseäni HOLD-asennossa kun oi oi oi on niin rankkaa tämä koulunkäynti. Höps höps kyllä se siitä. Ja niinhän sitä sanotaan, että kun pitää joku asia saada hoidetuksi, anna se kiireiselle, hän hoitaa sen puolet nopeammin kuin joutilas!

Kohti parempaa time managementtia!

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kissanhakureissu osa 1: Zavrazhye

Poikaystäväni perhe vie kissansa aina kesäksi mummolaan. Siellä katti saa juosta vapaana, metsästää hiiriä ja tapella muiden kissakamujensa kanssa koko kesän. Ja tuo aika kun loppui taas tältä vuodelta, lähdimme noutamaan mirriä kotiin. 16 tuntia junassa ensin Nizhniy Novgorodiin ja sieltä autolla lauttamatkoineen noin kolme tuntia kylään Volgan rannalle.
derevnya1

Kylässä mökit ja hökkelöt ovat sympaattisia. Tiedättehän - kun joka huone ja nurkka on vähän eri tavalla kallellaan vähän kukin omaan suuntaansa. Ja joka sukupolvi remontoi omaa nurkkaansa myöskin vähän omalla tyylillään. Vessana on ulkohuusi ja banjassa peseytydään, välissä kasvavat vihannekset. Omaa mökkiä ympäröivät naapureiden mökkelöt, aivan vieri vierekkäin. Juuri niin kuin Neuvostoliittolaisissa piirretyissä. Rakastan kauniita ikkunoita ja räikeitä värejä, joilla talojen ulkosivut piristetään.
derevnya7

Heti perille tultuamme söimme tietysti, mitäkäs muutakaan, mummon tekemää borshia. Mutta sehän on tietenkin vain ensimmäinen ruokalaji, josta yksi söi vain lientä, toinen vain täytteitä.

derevnya9
Pikkukaupassa vanha puntari ei ole vain luomassa ehta aitoa maalaista tunnelmaa vaan se ja puinen laskin pöydällä ovat jatkuvassa käytössä. Puntarissa olevassa lapussa ilmoitetaan, että tässä kaupassa ei sitten myydä luotolla.
derevnya6

derevnya10

Kylän kirkko. Joskus aikoinaan joki ei tullut näin pitkälle, mutta sitten rakennettiin jonkin sortin vesivoimalaitos, jonka vuoksi osa kylää jäi veden alle. Siksi rannalle näkyvä sivu ei ole fasaadi vaan takasivu ja se onkin jätetty remontoimatta (koska eihän sillä, mitä kyläläiset eivät itse nää, ole niin väliä). Toisessa kuvassa olemme ylittämässä jokea autolautalla.
derevnya8

Koska Maria kuvaa aina asioita, joita kukaan muu ei ymmärrä. Olisin halunnut tämän kotiin.
derevnya3

Vuohien lypsyä. Myös lehmät, kanat, koirat ja kissat kuljeskelivat ympäri kylää aivan vapaasti. Varsinkin kun kuulin kukon kiekuvan kello aamu kuudelta, tunsin olevani lastenkirjassa.
derevnya5
derevnya11
Kyläharrastuksemme - ostaa kaikkia mitä hämärämpiä tuotteita, mitä ei muuten tasan myydä varmaan missään muualla. Esimerkki - juustojätski. öö PAKKO kokeilla? Oli muuten ihan jees. Ei maistunut juustolta, mutta ei juuri miltään muultakaan. Kylän pienuudesta: jos haluat myydä itse keräämiäsi sieniä, riittää kun jätät ilmoitustaululle sukunimesi (ei osoitetta, ei puhelinnumeroa tms).
derevnya2

Volga, Volga rakkaus tai kuolema, pelkoa ja vainoa ahhahhahhahaa!
derevnya4

maanantai 24. elokuuta 2015

Ne käytännölliset Pietarin matkavinkit

Matkavinkeissä konkretia on kultaa. Eli siinä lomassa kun vaeltelette pitkin pohjolan venetsian kanaalienn rantoja ja tunnustelette itse Pushkinin ja Dostoevskin henkeä historiallisessa maisemissa, ehkä näistä on apua!

kesakatu1
1. Taksi keskustaan Suomen asemalta maksaa 300 ruplaa. 
Sellaisena nyrkkisääntönä. Kuskit pyytävät aina vähintään tuhat. Aseman ulkopuolella olevat taksit ovat pimeitä ja vaikka auto olisikin sinänsä taksifirman palveluksessa, hinnat neuvotellaan. Mittareita ei ole, eli kysy. Puhelimella tilattu, virallinen taksi maksaa noin 300 ruplaa. Sanon omille vierailleni ehdottomaksi ylärajaksi 500 ruplaa ja sekin on paljon.

2. Tilaa ravintolassa vettä vain jos sitä oikeasti haluat.
Koska pullovesi on kallista. Se maksaa yleensä saman verran kuin kokis tai joskus jopa olut. Monet tilaavat ravintolassa vettä koko pöytäseurueelle, automaattisesti. Sitten ne Pellegrino-pullot ovatkin laskusta puolet.

kesakatu2 3. Juo alkoholia kadulla paperipussista. 
Alkoholin nauttiminen on kiellettyä julkisilla paikoilla. Paitsi jos oluen päällä on paperipussi (koska eihän se sitten välttämättä ole alkoholia ollenkaan. Venäläiset ovat käytännöllisiä!). Joitain oluita saa ostettua valmiiksi paperipussissa,  muutoin kioskit myyvät niitä muutamalla ruplalla. Kiinnijäämisen riski on toki pieni, mutta jos pienellä vaivalla voi välttää kohtaamisen poliisin kanssa, minusta se kannattaa.

4. Laita jalkaan hyvät kengät.
Ei kun oikeesti. Tiedättekö, kuinka pitkiä nää korttelinvälit on? Pitkiä! Täällä kävellään.

5. Pidä käteistä mukana.
Korttimaksaminen onnistuu jo nykyään lähes joka paikassa. Jopa metrossa! Mutta kyllä täällä silti käteistä kuluu. En suosittele vaihtamaan rahoja Suomessa ja junassakin vain taksimatkan varalle. Muutoin rahat kannattaa vaihtaa vasta paikan päällä. Kuitenkin omasta mielestäni helpointa on nostaa käteistä automaatista. 24h pankkiautomaatteja löytyy keskustassa lähes jokaisesta talonkulmasta pankkien tuulikaapeista. Itse en maksa mitään nostaessani käteistä suomalaiselta tililtäni, mutta yleensä kertanosto maksaa muutaman euron.

kesakatu7 6. Tiedä, mitä kahvia tai olutta haluat. 
Suomessa kaikki tietävät, mitä haluat kun huikkaat tiskin yli "kahvi"(yksi kupillinen sitä pannussa seissyttä kitkerää suodatinkahvia, kiitos) tai "olut" (puolen litran tuoppi halvinta vaaleaa lageria, kiitos). Eli ruokalistasta ne selviävät.  Tai kysymällä.

7. Vaadi asiakaspalvelua.
Ei, se tarjoilija ei tule luoksesi oma-aloitteisesti. Eikä baarimikko kysy sinulta, mitä saisi olla vaikka kuinka paljonpuhuvan näköisenä kuikuilisit häneen päin. Koska ei ne työt tekemällä lopu ravintolassakaan. Siispä, mikäli tarkoitus poistua puljusta alle neljän tunnin(ruokittuna ja tai juotettuna): huido ja pyydä heitä tulemaan luoksesi.

8. Kysy kassajonossa muilta kaupan alennuskorttia.
Kanta-asiakaskortit ovat Venäjällä suosittuja. Ja usein niiden haltioille tarjotaan merkittäviäkin alennuksia tai sitten ostaminen kaupasta kerryttää alennusprosenttia kortinhaltijalle. Eli, jos tuote on alennuksessa, mutta kortti uupuu, on aivan normaalia toimintaa huutaa vaikka koko kassajonolle "U kogo nibud jest karta magazina?" (onko kenelläkään kaupan korttia?) Ja aina jollain on. Näin olen säästänyt sievoisia summia rahaa.

kesakatu5

torstai 20. elokuuta 2015

Usta k ustam

usta1
usta2
Ostinpas tässä ensimmäisen pietarilaisen muotiluomukseni. Usta k ustam (suom. huulet huulia vasten) on rehellisesti sanottua harvoja venäläisiä merkkejä, joiden suuntaan olen edes katsonut kahdesti. Kankaat ovat laadukkaita italialaisia ja värit ovat kauniita, murrettuja. Oma mekkoni on puoliksi villaa, puoliksi puuvillaa. Väriltään se on tummansininen ja materiaali on oikeasti paljon rouheampi kuin kuvat antavat ymmärtää.

Ensimmäisellä kerralla puin sen klassisesti. Näytän kuvissa vähän pieneltä poliitikolta. Ehkä seuraavalla kerralla yhdistän siihen lenkkarit ja pipon.

Mitäs tykkäätte?

http://www.ustakustam.ru/
https://instagram.com/usta_k_ustam/
https://www.facebook.com/ustakustam

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Varikkokäynnillä

spbkesa1

Pietari - Helsinki - Espanja - Helsinki - Pietari - Puola - Pietari - Nizhniy Novgorod - Pietari

Siinä noin lyhykäisyydessään tämän kesän (joka ei ihan noin btw ole vielä loppu vaikka sää sitä väittääkin) reittimatkailu. Puolassa minulta kysyttiin monta kertaa "olenko menossa kurssin jälkeen kotiin", millä tarkoitettiin oletettavasti Helsinkiä. Eikä ajatus sinänsä ole kaukana. Monille ulkomailla opiskelu on todellakin ulkomailla opiskelua. Sitten diplomi kourassa palataan kotiin. Kesät vietetään kotona ja silloin tällöin viikonloppuisin vieraillaan myöskin kotona. Suurin osa ulkomaisista opiskelijoista kaipaa kotiinsa, eikä maltta odottaa, että pääsee sinne takaisin. Opiskelu on väliaikaista, oli se sitten Erasmus-vaihto tai kuusivuotinen yliopistotutkinto.

Itse olen astetta käytännöllisempi. Minulle koti on Pietarissa, koska täällä ovat tavarani (vaatteet joka säälle, kosmetiikkani ja keittiö, jossa suurin osa ruuasta on minun). Minulle koti on sitä, ettei tarvitse elää matkalaukussa. Ja sitä, että tietää, missä päin lähikauppaa sijaitsevat kananmunat.
spbkesa3
Siksi, vaikka reittini olisi kuinka pitkä hyvänsä, palaan tänne aina varikolle. Latautumaan, vaihtamaan roipetta pesukoneen kautta takaisin matkalaukkuun.

Pietari on myös kesäisin ihanan rauhallinen. Vaikka aina silloin tällöin kutsun sitä myös tylsyydeksi. Kaikki ovat muualla. Koulukaverini ovat kotonaan kotikaupungeissaan ja ulkomaiset kaverini myöskin niinikään kotonaan kotimaissaan.

Vietän siis kesäisin huomattavasti enemmän aikaa itsenäisenä. Itsenäiseen kesänviettoon kuuluu auringonotto Pietaripaavalin linnoituksen rannalla, auringonotto ihan missä tahansa, mihin se sattuu paistamaan, mustikoiden ja metsämansikoiden osto mummoilta Vladimirskayan metroasemalta, kirjojen luku ja kodin siivous (jostain kumman syystä).
spbkesa2

Tämä on kolmas kesäni Pietarissa ja ehdottomasti niistä paras. Ehkä kysymys on tasapainoisesta suhteesta kesähulabalointitekemistä ja kesäpietaria.

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Menossa

kesahesa1 Ensinnäkin valtava kiitos kaikista kommenteistanne edelliseen postaukseen! Olen lukenut ne (itseasiassa aika moneenkin kertaa) ja olen todella liikuttunut. Muutaman kyyneleenkin taisin niistä tirauttaa, KIITOS. Mitä olisinkaan ilman teitä! Vastaan niihin yksitellen, jahka ehdin, nyt on nimittäin vähän hoppu.

Lähden huomenna Puolan Poznaniin. Joku saattaa muistaa, että olen menossa ELSAn (=eurooppalaisten lakiopiskelijoiden yhteisö) kesäkurssille muun muassa opiskelemaan - muotioikeutta, tavaramerkkisuojia, tekijänoikeussuojajuttuja tms. Olen todella innoissani!

Vaikka jännittää kyllä... Lähden kaksi päivää ennen kurssia jo matkaan. Olen kyllä lennellyt yksin ja ollut ulkomailla vähän niin kuin "oman onneni nojassa" ennenkin, mutta eikai tätä jännityskutkutus koskaan täysin poistu. Mutta onneksi mulle selvisi JO viikko sitten, ettei Puolassa ole euroja (eurooppalainen yleissivistys 0)... Nään sieluni silmin, miten tämä asia olisi valjennut mulle vasta Poznanin lentokentällä: "Miten täällä voi olla näin kallista__????" 

Nyt sitä taas mennään iiiiiiiiik!!

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Deal with it

yelo1
yelo2
yelo3
yelo4
Podin jonkin sortin blogi-identiteettikriisiä noin vuosi sitten. No okei poden sitä edelleen. Mitä enemmän kirjoitan Pietarista ja mitä enemmän blogiani luetaan juuri vain, koska kirjoitan Pietarista, sitä enemmän minua nolottaa postailla näitä muoti et sisustus plus naishömppäjuttuja. Että pitäisikös tätä tehdä niin sanottuna vakavasti.

Ja, mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän mietin myös sitä minää, joka tulee käymään työhaastatteluissa ja rakentamaan juristiuraansa tai mitä uraansa ikinä, enkä näe tätä blogia osana sitä (suoraan sanottuna, minua saattaisi nolottaa sen esille tulo...) Koska ei fiksut akateemiset uranaiset voi kirjoittaa hömppää. (olen tainnut mainita tästä ennenkin, mutta jotenkin asia vaivaa minua)

Eihän sellaisia oteta vakavasti.

Ja nyt tässä äsken päätin, että damnit taidan tehdä ihan niin kuin just sattuu huvittamaan. Koska ei kyse ole siitä, miten joku muu saattaisi suhtautua mun harrastukseeni, vaan siitä, miten itse siihen suhtaudun. Hei olen Maria, olen juristi ja mulla on muotiblogi. (tai ihan mikä blogi vaan, ei saa nyt lokeroida, mutta kuulosti raflaavammalta).


Eli tässä teille päivän asukuvat.

top. mango / kimono. lindex / jeans. zara / shoes. hm
Acta est fabula, nunc plaudite!	
<