lauantai 25. lokakuuta 2014

Lauantai vihdoinkin




sweater. lindex / earrings. hm / pants. mango

     Koska kiharat ovat parhaat kolmantena päivänä.


Ihanaa! Vihdoinkin lauantai! Kävin jo aamulla tullioikeuden luennolla, mutta ei siitä tullut mitään. Kuuntelin kyllä kokoajan, mutten oikeasti kuunnellut. Meidän piti mennä Reginan kanssa nykytaidemuseo Erartaan katsomaan Voguen näyttely Venäjän vaikutuksesta muotiin, mutta Siperian tuuli kävi lävitseni ja päätin mennä kotiin syömään pullaa. Siis vielä kun voin, sillä sen näyttelyn jälkeen syödään kaksi päivää vain salaattia ja sitten vasta kolmantena päivänä pullaa. Ja sitten taas ei syödä pullaa, koska sen ahmimisesta viime kerralla tuli paha olo. Eli se normaali juttu, tiedättehän.
 
Sain yliopistolta ilmaisen lipun huomiseen jalkapallo-otteluun, pietarilainen Zenit - (vastaan sen kaupungin joukkue, jossa herra Obelix eikun Depardieulla on talo). Kivaa tehdä juttuja, joita en ole ennen tehnyt. Se piristää.


Niin ja hei, tulipas tässä mieleen mainita, jos joku ei ole kartalla. En ole siis enää mukana indiedays-blogiyhteisössä. Viime kesästä. Kuulemma mun monen kuukauden postailutaukoni ei sopinut heidän konseptiinsa............ Aijjaa niinkö? heh heh.

Anyhow, mainitsen tämän, jotta ne, jotka seurasivat blogiani sitä kautta, löytäisivät vaihtoehtoisen tavan seurata, tuolta sivusta -------------------------------->

Hyvää viikonloppua !

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

What doesn't enter then my slumbering mind?


Onko tylsää puhua vuodenaikoihin liittyvistä jutuista?
Tekee mieli puhua säästä.

Tosin empäs taida. Olisi noloa huomata kirjoittaneensa vuosia blogia säästä. Että voisivat sitten ainakin jälkipolvet todeta: "Jep. Syksy se oli silloinkin"?

Mutta jos nyt sitten kuitenkin vähän? Yritän parhaani mukaan skipata pekkapoutailun. Ja myös sen, mitä teetä tykkään juoda juuri tänä syksynä. Tai toisaalta kerron kuitenkin. Chili-teetä.


Pietarin syksy. Kansa on vaihtanut villakangastakit toppatakkeihin parin viimepäivän aikana. Ja pipo löytyy joka lähes jokaiselta, ja viikon päästä varmasti viimeiseltäkin. Täällä ei kylmyyden kanssa pelleillä!

Tai mummojen, jotka suuttuvat yllättävänkin henkilökohtaisella tasolla, jos nuori ihminen yritääkin kulkea talvella ilman hattua. Tai jos hiuskuontalon takuttomuus ei täytä heidän laatuvaatimuksiaan. Kuten kerran allekirjoittaneella. Joskus viime talvena kirjaston narikkatäti yritti useampana päivänä peräjälkeen tarjota minulle hiusharjaansa lainaksi. Silloin tajusin, että mummo varmaan pelkää puolestani, ettei minua kohta kukaan huoli vaimoksi. Totesin, että nyt varmaan täytyy vähän skarpata. Eikä suinkaan niiden potentiaalisten kosijoiden, vaan mummon mielenrauhan takia.

Sain seuraavalla kerralla kehuja (vaikka kettuilulta se enemmänkin kuulosti) hienosti kammatusta tukastani.

Ah, babuskat.

Pidän tästä tiedekuntani ikkunasta avautuvasta näkymästä. Pidän siitä myös ilman upeita ruskavärejä. Hauska on taustalla näkyvä moderni rakennus. En muista sen nimeä, mutten myöskään pidä sitä kovin tärkeänä tämän tarinan kannalta.

Kuten kuvastakin huomaa, rakennus ei ole aivan matalimmasta päästä. Vaikka se ei sijaitsekaan aivan Pietarin ydinkeskustassa, sen erottaa kyllä kaukaakin. En tiedä, minkä kokoinen rakennuksesta piti alunperin tulla, mutta aina silloin tällöin kun täällä Venäjällä päästään oikein kunnolla tekemisen meininkiin, niin siinä samassa rytäkässä pykästään vielä muutama ylimääräinenkin kerros! Kukas niitä nyt siinä laskemaan joutaa...

Pietarin kahtaväestö ei kuitenkaan tulkinnut tapahtunutta aivan näin. Heidän historiallisesti arvokas keskustansa on tarkoin varjeltu ja jättiläismäinen talo takavasemmalla ei heidän mielestään tuonut siihen mitään lisää. Onneksi arvovaltainen jokin toimeenpanovaltaa edustava organisaatio ehti väliin ja pakotti purkamaan talosta viisi laitointa kerrosta.

Aina silloin tällöin piirrän mielessäni ne viisi purettua kerrosta tuonne talon päälle.


Niin ne päivät täällä valuvat eteenpäin. Toinen toistaan pimeämpinä, harmaampina ja kylmempinä. Ja samalta tuntuu yliopistolla. Mutta se tunne toistuu joka vuosi, täysin riippumatta elämäntilanteesta ja paikasta. Siksi tiedän, että se on ohimenevää. Eikä kyse ole vain omasta pääkopasta vaan myös ihmiset ympärillä vaikuttavat lamaantuneilta. Täytyy jaksaa muistuttaa itselleen, että syksy se taas siellä yrittää väsyttää. Ja juuri silti väkisinkin hymyillä enemmän.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Petrogradka


coat. sisley // bag. lumi // blazer. zara // jewellery. lindex // shoes. zara



Kouluviikon alku.

Ja hyvinhän se lähti käyntiin. Mutta maanantai onkin harvoin se vaikea päivä. Takana on kuitenkin viikonlopun (lue: sunnuntain, koska meillä on lauantaisinkin luentoja) verran lepoa, joka toimii varaparistona vielä maanantaina. Luulempa että tässä yökukkuessa kulutin sen pariston loppuun. Huomenna eikun kahvia pannuun ja takaisin kirjastolle.

Olen ottanut projektikseni opetella aloittaa työnteko aikaisemmin, ja lopettaa myöhemmin. Vielä en ole saanut tuloksia. (Koska en ole saanut sitä kovin hyvin käyntiin --- Käytän suurimman osan ajastani tekopyhästi asiasta vaahtoamiseen kavereilleni, yrittäen kannustaa heitä mukaan, vaikka itse saa tikkua ristiin tavoitteeni saavuttamiseksi). Edelleenkin pidennän mielummin aamu-uniani ja nipistän tsemppiä itsestäni yöllä, koska pakko koska en ole ehtinyt ja se...ja se...ja se... pitää olla huomenna. Päätee myös muuten tähän päivään. Tällainen käytös olisi ihan ok, jos pinnisteltävää olisi vain aika-ajoin, mutta nyt kun työtä on suhteellisen paljon jatkuvasti, tämä luonteen heikkous aamuköllöttelyyn on kitkettävä arkiaamuista kuin rikkaruoho!

En halua olla niitä tyyppejä, joka osaavat vain puhua siitä, mitä pitäisi tehdä, mitkä asiat ovat hyväksi ja mitkä eivät, mutteivät muka itse lukeudu niihin, joiden pitäisi tehdä näin. Tunnen sellaisia tyyppejä ihan tarpeeksi.

Toivottakaa hyviä AIKAISIA aamuja! :)

// Start of the week. This week started out well, but mainly because on Mondays you still have some restored energy from the Sunday that keeps you going. But I kinda get the feeling that I already ran out that battery and it's only 3am Tuesday... Ive been trying to learn to start my days earlier, that I could stop working earlier so that I wouldn't have to be up all night because I still haven't finished this...and that...and that. But no results so far. (Because I haven't really managed to wake up any earlier....) But it all starts tomorrow, right?  So wish me good EARLY mornings from now on! :)

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Fäsön aamiainen


Kuvissa on muutamia epätarkkuuksia, joita haluaisin hieman selventää:
Oikeasti minunkin aamupalaleivissäni on avakadoa, tuoretta rukolaa, merisuolaa ja mansikoita.... (okei, myönnän, etten ole hirveän tarkasti seurannut bloggareiden leivänpäällismuotia, mutta jotain fäntsyä niissä aina on). Nakinpuolikkaat kuvissa ovat valotushäiriö. Ja oltermanni. Jota saa muuten edelleenkin Pietarista ostettua, ihan noin btw.

Ainiin ja mitäs tykkäätte uudesta tarjottimesta? Se on mun uusien syyskenkien kenkälaatikon kansi. Totesin, että vaikka laatu ei olekaan ehkä kovin korkea, se on juuri sellainen kuin olen jo pitkään etsinyt.


Rakastan lukea paperilehtiä. Niin muoti kuin lifestyle-juttujakin. Tosin mulla tuli pala kurkkuun, kun viime muutossa heitin pois vinon pinon erilaisia lehtiä. Ajattelin, paljonko rahaa olen laittanut tähän läjään vain kahdessa vuodessa? Se oli kuitenkin vain 15 senttinen pino ja osa niistäkin minulle oli annettu, mutta jos lehdet maksavat halvimmillaan 4,90€ ja kalleimmillaan 8,40€, kyllä siitä aika kunnioitettava potti syntyy. Enkä edes uskalla ajatella sitä summaa ruplissa. Jostain syystä saan pienen sydänkohtauksen ruokakaupassa, jos jokin maksaa 100 ruplaa, mutta 2 euroa Suomessa tuntuu niin kevyeltä - sehän on kolikko!

Mutta silti.. Lehdet on kivoja.

Ja siksi on kivaa, että Venäjällä muotilehdet ovat halpoja. Tämäkin kuvien Harper's Bazaar, jossa on yli 470 sivua, maksoi noin 150 ruplaa eli 3 euroa! Vogue maksaa muistaakseni 118 ruplaa eli 2,40 euroa. Lisäksi mielestäni venäläiset lehdet ovat laadukkaita verrattuna moniin saman lajin edustajiin muissa maissa. Terveisin, hyi mikä tää on öö brittiläinen muotilehti, viekää se pois, heti. Tuliaisvinkkejä Venäjällä? - lehtihyllylle MARS! 


I love reading magazines. Fashion and lifestyle. Although I almost got a heart attach when I was throwing away some old ones recently. This things cost some serious money, when you consider the growing piles! I always thought, that I would keep all the magazines I've bought, and sometimes read them again (or just make a super cool bedside table out of them)... But then I realized - not only is that unpractical, but also very never going to happen. So from now on, I'll keep on buying these wonderful things, but just a little bit less.

And thank God I live in Russia, where fashion magazines are not only very good quality, but a lot cheaper than in Europe! Always look on the bright side of life... *whistling* 

tiistai 30. syyskuuta 2014

Voitontahdon näät silmistä. Tää on niille jotka kulkee jalat maassa, pää pilvissä


Aivan aluksi pyydän anteeksi tuota Cheek-siteerausta. Toisaalta viime aikoina olen todellakin vienyt itseäni niille kuuluisille "äärirajoille". Anyhow, oltiin siitä ukkelista mitä mieltä tahansa - minulla ainakin on nyt tänään ollut syytä HYMYYN!

Eli ottelussa "Maria - Pietarin valtiollinen yliopisto" on tänään otettu meille suomalaisille tyypillinen TORJUNTAVOITTO. Kokeesta päästy läpi ja matka voi jatkua.


Olen nyt virallisesti selvinnyt toiselle yliopiston vuosikurssille!

Tähän taisteluun jäi muutama ystäväni. Muun muassa thaimaalainen ystäväni Erk. Olen nyt virallisesti ainoa ulkomaalainen meidän vuosikurssilla. Ja saan siis nykyään aivan oikeita venäjänkielen yksityistunteja yliopiston laskuun... (Ennen ne olivat yksityistunteja vain siksi, että Erk saapui suhteellisen harvoin paikalle). Mutta matkalle jäi muitakin. Toivon heille kaikkea parasta, ja kyllä ne asiat aina lutviutuvat, jos eivät yhdellä tavoin - niin sitten toisella.

Nyt suurin toiveeni - arki.

Olen tullut siihen tulokseen, että arki on parasta. Sellaista aktiivista puurtamista päivästä toiseen, rutiinia, ennakoitavuutta, ja jotain pikkupiristeitä siihen aina silloin tällöin.

Mitään suuria rentoutumislomia aurinkorannoille drinksuineen en kaipaa. Perusarkikin on tämän järkeen luksusta.

En malta odottaa... Kuvitelkaa - ARKEA!


//// I passed my exam today. That means that my "operation Russia" still continues! I couldn't be happier.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Game over?


Hei! 

Ajattelin tulla kertmaan kuulumisia sen kokeen osalta (kts edellinen postaus). 

Tuli alisuoritettua. Aika loppui hyvin kriittisesti kesken, argumentointi jäi vajaavaiseksi ja osittain epäloogiseksi eli summa summarum, ei se kovin hyvin mennyt.

Kokeen jälkeiset päivät menivät sellaisessa paniikkiahdistuksessa - miten tässä nyt näin kävi, olisinko voinut tehdä jotain toisin, joudunko nyt pakkaamaan kimpsuni ja kampsuni ja samalla heräilin keskellä yötä vastauksieni kummitteluun, vaikka toisaalta mietin niitä muutoinkin koko ajan. Pahinta on, että enää muistin vain ajatukset, joita yritin silloin argumentoinnissani tavoittaa, mutten konkreettisia kirjoittamiani muotoiluja tai lauseita. Suoritusten arviointi jälkeenpäin on vaikeaa. Muistan vain pahan maun kokeessa ja sen jälkeen, ja toisaalta toivon, joka liittyy siihen mitä luulin kirjoittaneeni eikä se mitä kirjoitin.

Tulokset tulevat siis tiistaina. 

Päätin paeta odotusta Moskovaan. Säilyttääkseni mielenterveyteni ja antaakseni aivoille muita virikkeitä. Nyt vastausteni kummittelu on loppunut (enemmän tai vähemmän) ja, sanotaanko, pystyn sijaitsemaan kehossani tuntematta jatkuvaa "varaudun pahimpaan"-tyyppistä etukäteissurua. 



Ja jos joku huomasi, että olen ehtinyt vastata vain osaan kommenteistanne, se ei tarkoita että pitäisin muista jotenkin vähempiarvoisina - päinvastoin, olen niistä kaikista TODELLA liikuttunut! vastaan niihin kaikkiin ensitöikseni kun ehdin!

lauantai 13. syyskuuta 2014

Being a lawyer have better be awesome

 

Olen tainnut jo aikaisemmin mainita, että täällä Venäjällä opiskelu ei ole mikään huviretki. En tietenkään voi puhua kaikista yliopistoista Venäjällä, vaan ainoastaan omastani SPBGU:sta. (Koska yleisesti ottaen, lentääkseen ulos muista yliopistoista, joissa kokeet ovat pääosin suullisia, pitää olla tosi superurpo)

Meillä siihen on kaksi tapaa

1) Et läpäise koeviikoilla kolmea koetta. (Ekzamenia tai zachetia) 
Itselläni oli syyslukukaudella 4 ekzamenia (eli isompaa koetta) ja 7 zachetia (eli pienempiä)
Kevätlukukaudella 4 ekzamenia (aineita, joiden opiskelua kesti kaksi lukukautta) ja 5 zachetia.
Eli käytännössä kun itse tiedät, että nyt tuli kolmas huti, kävelet kansliaan ja pyydät saada dokumenttisi. Ei mitään keskusteluja - osta junalippu kotiin.

2) Et pääse uusinnasta ja sitä seuraavasta "komissiosta" läpi
Ei-läpäistyä koetta seuraa kaksi viimeistä yritystä. Sama koe, vain uudet, eri tehtävät, sama koeprosessi. Viimeista kertaa kutsutaan "komissioksi" eli ainoa erotus tulee siinä, että kokeesi tarkistaa yhden opettajan sijasta 3-4. Näin suojataan opiskelijaa epäreilulta arvioinnilta.
Eli jos viimeinen yritys, komissio, ei mene läpi, kävelet kansliaan, haet dokumentit ja ostat junalipun kotiin.


Ja miksi siis kerron tätä?

Mulla häämöttää edessä juurikin tuo komissio. En tiedä vielä milloin, luultavasti noin viikon päästä. Ja voi kun olisinkin siellä siksi, etten olisi valmistautunut, etten lukenut.

Eikä kohta 1) proseduurikaan ollut kaukana viime koeviikolla. Ja koin sen rankempana kuin tämän jälkimmäisen. Alan vain olla aika rikki tästä jatkuvasta uhasta puolen vuoden välein tulla potkaistuksi pellolle.

Toisaalta, noin kolmasosalle kanssani aloittaneista opiskelijoista joko skenaariosta 1 tai 2 on jo tullut todellisuutta. Ja minä olen vielä täällä. Että ei tässä nyt vielä aleta hautaa kaivamaan.

Toivottakaa onnea!

Studying in Russia (atleast in my University SPBGU) is certainly no picnic. Every half a year students get kicked out for not passing three exams or failing to pass them in a "commission" (the same thing basically, only more professors are involved to insecure the rights of the students). Now I have this "commission" ahead of me, and I really don't feel like buying a train ticket home just yet. At the same time, so many of my colleges have gotten kicked out, and I'm still here (and I'm not even a native speaker) so maybe I shouldn't dig up my grave just yet. Wish me luck!

perjantai 12. syyskuuta 2014

Kotoluukku

Muuttoajatuksia

- Siis mitä tää tavara on?
- Omistinko mä tällasenkin?
- Hei täähän on kiva!
- Voiks tän heittää pois? Jos tätä ei voi laittaa roskiin MITÄ mä teen tälle?
- Tää ei oo mun.
- Miks ton kaapin sisältö ei enää mahdu ton kaapin kokoiseen kassiin??
- Tuplaantuuko tää tavara itsestään sitä mukaan kun pakkaan sitä?
- Suorintako tässä jotain arkeologisia kaivauksia?
- Jos tää kaikki kama palais, mitä näistä jäisin kaipaamaan?
- Mitä toi kassi sisälsikään?
- Mä en osta enää koskaan mitään tänään
On monia jotka muuttavat usein. En yleisesti ottaen koe lukeutuvani sellaisiin ihmisiin. Kuitenkin itselleni tämä oli neljäs kahden vuoden sisään. Ja se saa nyt todellakin riittää.

Toisaalta täällä Pietarissa tuntuu, että on pakko elää päivä kerrallaan, maksimissaan viikko.... Siksi en enää omista kalenteria, vaikka täydensin sellaisia orjallisesti vuosia. Olen huomannut, että itselleni sopii paremmin tämä elämässä "kelluminen", vaikka toisaalta aina silloin tällöin turhaudun venäläiseen perisyntiin - tehottomuuteen. Eli yritän nyt olla muuttamatta yhtään mihinkään ainakaan vuoteen.

Eli asun nyt uudessa asunnossa, jossa vuokraan huonetta. Kämppikseni on asunut tässä jo muutaman vuoden ja olin itsekin käynyt täällä muutamaan kertaan kylässä. Minulla on huone, jossa on kukalliset tapetit, kristallikruunu ja piano. Kaksi isoa ikkunaa ja turkoosit ikkunalaudat. Pidän tästä valtavasti.

Olen vihdoin alkanut saamaan tavaroita paikoilleen. (Kuten huomaatte, esimerkiksi tuo siivilä tuolla pianon päällä jää aivan ehdottomasti juuri tuohon eikä esim keittiöön, koska sehän olis aivan liian mainstream).... Тämän syksyn horror-viikot mukanaan muutto-operaatio ja siitä sivussa olleet 15 muita rautaa tulessa tekivät sen, etten edes ajatellut tavaroiden purkamista. Pikkuhiljaa alkaa elämä tasaantua.


Hello sweethearts! As you probably noticed, I changed my blog's name. Well, it's autumn and it is always the time for changes. And it's not only in the blog, but in life. I just moved into a new apartment, and, although moving does a lot of good (for getting rid of all the unneeded stuff), I think I've pretty much had it for now. This was the fourth time in just two years! Although in Russia it always feels like it's impossible to make any plans further that a week, I'm pretty sure, I'm not going to move anywhere in atleast a year.

torstai 11. syyskuuta 2014

Uudet tuulet FINNOCHKA


En tiedä, miksi toi mun kesäpostaukseni (edellinen) leikkii tuossa olevansa MAALISKUULTA? Anyhow, muistakaa tsekata sekin ;)! Ja sitten ASIAAN.

Joku saattaa huomata, että päätin vaihtaa blogin nimen. Oikeastaan halusin perustaa uuden blogin. Aloittaa alusta. Ja itseasiassa jopa perustinkin sen. Tuskailin ulkoasun kanssa, enkä tiennyt mitä halusin. Tuskailin lisää ja yritin kokeilla jotain uutta. Sitten palasin tänne ja tajusin, että kaikkien näiden vuosien jälkeen tämä nykyinen on edelleenkin mielestäni täydellinen.

Ja niin päätin jatkaa.

Mutta jotain halusin muuttaa, ja olkoon se tässä tapauksessa nimi.

Eli  "Finnochka" on sanan suomalainen diminutiivi eli hellyttelymuoto (älkää lingvistikot purko mun päätä irti jos tässä on jotain ei kohdallaan ! heh) eli ehkä käännös voisi olla pikkusuomalainen.

Halusin jatkaa ja blogilleni enemmän venäjänkielisen nimen. Tässä hankalassa maailmantilanteessa tuntuu, että vaikeitakin asioita on liian helppo raamittaa ja kärjistää. Ahdistavaa kun kannistutaan yksipuolisuuteen ja joukkohysteriaan vain siitä syystä, että niin saadaan aikaan suurin mahdollinen läjä klikkauksia....

Katsotaan miten tämä tästä.

Mukavaa olla jälleen kanssanne!

Oli taas ikävä.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Haloo, kuuleeko Helsinki?

Hei taas pitkästä pitkästä aikaa. Mietin pitkään, mitä tehdä tälle blogille tai sen kanssa. Vaikka annoinkin sen jo aika perusteellisesti kuolla, en vieläkään ole valmis päästämään irti. 

Tämä kevät (taisiis vuoden kevätpuolisko) on ollut hullu. Vähintäänkin hullun pitkä. 

Kohta olen ollut Pietarissa kaksi vuotta. Aikaa kuluu ja suhde varsinkin Suomeen muuttuu. Aluksi halusin raportoida paljon ja kaiken tapahtuvan teille sinne kotimaahan, ideoita oli, aikaa tai päättäväisyyttä niiden toteuttamiseen ei. Nyt minusta tuntuu, että olen ollut täällä liian kauan jaksaakseni raportoida kaikkia venäjän erikoisuuksia tai Pietarin nähtävyyksiä. Nyt, varsinkin kun ajat olivat suhteellisen rankkoja, halusin käpertyä tänne Pietarin kanaalien väliin ja yksinkertaisesti olla jakamatta kenellekään mitään.

Ajattelin, että jos jatketaan tästä vaan etiäppäin :) halusin aloittaa tämän bloggaamisen uudestaan VIDEOLLA (se on jopa kuvattu) mutta se on jumissa tässä ipadillä, eikä mulla ole hajuakaan, miten saisin sen tänne blogiin :( 

Läppäri on nyt vähän out, joten tylsästi aloitetaan instajutuilla. Ajattelin, että parempi vaan saada postausta kehiin ja kikkailla näiden laitteiden kanssa myöhemmin :D 

 
Surffikiharat on tän kevään juttu numero yks! Löysin täältä vihdoin normaalia lämpösuojaa ja kiharatkin säilyvät. Vaikeaa ymmärtää, miten peruselintarvikkeita, kuten kuivashampoota ja lämpösuojaa, täytyy erikseen metsästää??

Nevsky prospektilla käveleminen kesäisin on sietämätöntä. Kaikki paikat täynnä venäläisiä turisteja, jotka matelevat niiiiiin hitaasti! Normaali, hyvä, pietarilainen etenemistempo on menneen talven lumia. 

Kenelläkään ei ole niin mageita puhelimenkuoria kun mulla! Kun ostin nää, ensimmäiseen viikkoon en voinut olla hihittämättä aina kun otin puhelimen käteen. Vitsailimme yliopistolla, miten hyvin tämä sopii tulevaisuuden tärkeisiin työpuheluihin: "....ei, kiitos TEILLE herra presidentti!"

Olen nyt ryhtynyt nyt vihdoin aidoksi pietarilaiseksi, kun olen jäänyt siltojen takia jumiin väärälle saarelle. Unohdin ihan täysin, että ne nostetaan puoli kahdelta yöllä, joten en pitänyt minkäänlaista kiirettä tallustellessani ja niinpä aivan nenäni edestä silta suljettiin. Tilanne oli yllättävyydessään todella epätodellinen. Siinä seisoin sitten Vasilinsaaren rannalla ja ajattelin, että jumalauta. Vieressäni turistit hurrasivat ja valokuvasivat innoissaan nostoa. Itse olin hieman epätoivoinen, mutta huvittunut tilanteen ironiasta. Toisen ilo, toisen epätoivo. Onneksi ystäväni noukki minut luokseen yöksi ja söimme yöllä hyvää kotitekoista borssia. 


Hyllyni kotona. Asun nykyään taas yksin, joten tilaakin on enemmän. Muutan syyskuussa pois yksiöbunkkeristani kimppakämppään Vladimirskayalle. :) olen innoissani, en ole yksinasuja. 

Tässä tiivistettynä viimeinen opiskelukuukauteni. Opiskelut ei todellakaan mennyt ihan niin kuin piti. Yhden yön vietin paniikissa seuraavan päivän tuloksia, että onko tässä nyt ostettava lähtölippu kotiin... Näin ei käynyt, kiitos luojan. Syyskuussa uusinnat ja sitten aletaan painaa seuraaviin koeviikkoihin. Huhhuh. 

Ollaan alettu kavereiden kanssa pelaamaan korttia, ja tarkemmin, venäläistä korttipeliä "durakaa".(durak=ääliö) Ihan mahtava idea ja hauska seurapeli. Eikä olla rajattu pelaamista vain baariin vaan myös ruokailuun ja joka hetkeen, kun löytyy vain pöytä. Peli on käsittääkseni täysin venäläinen, en ole ainakaan koskaan kuullut tästä Suomessa. Luonnollisesti kaikilta muilta paitsi multa, löytyy tämän pelin säännöt selkäytimestä. Musta on sööttiä, miten mulle korttipelit (muut kuin uhkapelit) ovat hyvin usein semmoista mökkitekemistä tai lasten pelejä (esim. muistan kun siskon kanssa keksittiin omia), mutta heti kun joku veti ensimmäisen kerrab korttipakan esille baarissa, kaikki olivat innoissaan mukana. 

Purkkarit on awesome. Tulen niin kuluttamaan tämän kesän parin loppuun hetkessä.

Annu Kapulaisen näyttely "Reflection" Pietarissa! Öljyvärimaalauksia ja installaatio. Annu on sukulaiseni ja vein paljon kavereitani näyttelyn avajaisiin. Kaikki olivat aivan innoissaan :-----) hassua, musta tuntuu, että jos yrittäisin Suomessa saada kavereitani taidenäyttelyyn, suurimmalla osalla olisi "menoa" ja lopuksi paikalla päätyisi muutama. Yliopiskovareini olivat huolissaan, kun paperiset kutsuni loppuivat, että eivätkö se sitten voikaan kutsua vielä lisää kavereitaan paikalle... Nyt he suunnittelevat matkaa Helsinkiin marraskuussa kun sama näyttely tulee Helsinkiin. 

Toissapäivänä pidettii äidin kanssa piknik Marsin kentällä. Paloin vaikka aurinko ei paistanut. Tyypillistä. Mutta apilat tuoksuivat, eikä paikalla vaaputtanut ainoatakaan valkoposkihanhea tai verenhimoista lokkia. Ainoa häiriö olivat pojat, jotka vieressänme pistivät pystyyn jonkin sortin "katusoittoesityksen", jotka muistutti enemmänkin venäläistä karaokea. Onneksi lauloivat ihan hyvin venäläisiä humppaklassikoita, ja tällaisissa tapahtumissa on oma huvittava viehätyksensä. 


Nyt saatiin vihdoin hellettä ja mullakin on vihdoin edes vähän ylimääräistä aikaa. Kuinka olebkaan teitä kaivannut. Toivon, että saan teille tänne sen videon pyöritykseen... Mitäs teille kuuluu? :)
Acta est fabula, nunc plaudite!	
<