maanantai 30. syyskuuta 2013

Kiva viikonloppu

...ja maanantaimasennus.

Onneksi käteen jäi heräteostokseni - ihana lehtiö. Tosin mulla ei ole aavistustakaan millä sen täytän. Harkitsin jo hetken runoilemisen aloittamista, mutta päätin säästää maailman siltä tragedialta.



Eikä siinä kaikki. Sain jatkettua joululahjojen ostoprojektia, jonka aloitin jo kesäkuussa. Mutta siitä aiheesta lisää huomenna :)
Lisäksi mielessäni kummittelee edelleenkin muisto juustokakkupalasta Счастье-kahvilassa (Schastye = onni).

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Yksisilmäinen


shirt. zara / shoes. mango / coat. second hand / shirt. second hand 

Heh. Teki mieli jättää nää kuvat julkaisematta huonon hiuspäivän vuoksi. Aina väärästä kohtaa piikkisuorana ja väärästä säkkärällä. Hame myös hilautunut vähän lyhyemmäksi kuin mitä sitä pidän.. 



Vuoden takainen kuva siskoni kanssa Fontankan talon, Anna Ahmatovan kodin, puistosta. 


"Suomalaiset maailmalla"-blogeista diggaileville on nyt hyviä uutisia! Puolitoista vuotta minua vanhempi siskoni Eeva, joka opiskelee Helsingin oikiksessa, otti ja lähti vaihtoon Parriisiin! Luonnollisesti siskollani on yhtä fantsu huumorintaju kun mulla (suurella todennäköisyydellä jopa parempi, ja kyllä, se on mahdollista)
Epen edesottamuksia voi ja kannattaa seurata hänen blogistaan Parisify




Mullakin on suuret suunnitelmat ehtiä sinne vielä syksyn puolella, koska Pariisi on ihana. Ja se siskokin. 
Toistaiseksi lippujen osto saa odottaa sillä kävi yksi nolo juttu viisumini kanssa. Onnistuin nimittäin hukkamaan valokuvasta toisen silmäni. Vaihtoehtoni ovat seuraavat:
a) Piirtää kuvaan uusi silmä
b) Liimata valkoinen läiskä naamaan ja vakuuttaa, että kuva on aito.
c) Mennä kysymään, onko silmättömyys ongelma ja jos on, tehdä uusi viisumi.


Urpous on sairaus, jonka kanssa opettelen elämään.


Eipä muuta, hyvää ensiviikkoa kaikille muille enemmän tai vähemmän urpoille kuin minä!!! :)

lauantai 28. syyskuuta 2013

Turinatuokio


1. Taas näitä "kirkkovene ei olekaan kansainvälinen symboli"-hetkiä. Kukaan ei eilen ollut kuullutkaan sinitarrasta. Ensin luulin, etten vain osannut selittää sitä oikein, mutta jatkoin kiivaasti yrittämistä. Ja sitten rupesin näyttämään kuvia.... Kehtaakohan kukaan enää moikata mua maanantaina? ("Toi on se suomalainen, joka höpisee innoissaan jostain sinisestä möhnästä, jota voi liimailla seinään")

2. Vein sukulaiseni, joka oli viime viikolla Pietarissa työmatkalla, syömään yhteen lempiravintolaani Hochu Harchoon. Ja kuten varmaan jo ymmärsitte, ihannointini kyseistä Gruusialaista ravintolaa kohtaan juontaa juurensa pitkälti sen sisustukseen. Tahdon kotiin sohvan, tahdon kotiin sohvan... Tällä kertaa kuitenkin järin sisustuksen ihailun omaan arvoonsa. En nimittäin muista tavanneeni kyseistä sukulaistani ennen, sillä hän muutti Italiaan ollessani nelivuotias. Ruoka oli hyvää, seura mielyttävää ja keskustelunaiheet mielenkiintoisia - täysi kymppi ilta siis! :)

3. Moi me ollaan Venäjällä ja tehtiin tänne sisäpihalle (venäläisen vakuutusyhtiöni oven eteen) tämmösii neliönmallisii reikii asfalttiin. Tää on salee hyvä.

4. Myin sieluni instagrammille
Mutta korostan tässä vaiheessa: kyseessä on minun instagrammini. Ei blogin. Blogi on mulle edelleenkin oma prioriteettinsä, enkä aio postailla tänne kuvia instasta enkä instaan kuvia täältä. Jotenkin tuntuu oudolta, että tarvitsisi ylläpitää yhtä blogia sosiaalisen median joka osastolla. (saatika seurata niitä facebookissa, twitterissa JA instassa?)
Tein instan itselleni, tyhjänpäiväiseksi, vähemmän verbaaliseksi iloksi. 
Instagrammista nauttiville, Dobro pozhalovat! (Tervetuloa!): http://instagram.com/mariariivari

tiistai 24. syyskuuta 2013

Suuremman kokoluokan juttu







blazer. second hand / bag. lumi / jeans shoes. hm

Olen viimeaikoina olen enemmän ja enemmän siirtynyt käyttämään oman kokoisiani vaatteita. Kaksi vuotta sitten (tai ehkä vuosikin riittäisi) minulle ei olisi tullut mieleenkään ostaa vaatteita pienempänä kuin L koossa. Yleensä XL:nä. Edelleenkään en ole koissa turhan tarkka, isompi parempi.

Kuten tämä second handista noukkimani "bleiseri", ah kävipä tuuri: juuri kokoani, 48.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Me silloin guljailtiin







(Seinässä: Kaikkialla/Täällä on ei-mitään)

Venäjä-slangi: Guljailla
(verbi: guljat/гулять = kävellä)

Venäjän kielessä kävelyä käytetään yleisesti kuvaamaan kaikenlaista vapaa-ajan toimintaa esim. Meinasitko guljailla lauantai-iltana? Huomenna on vapaapäivä, lähdetkö guljailemaan? Myös täydellisen hyväksyttyä pyytää tyttöä joku päivä guljailemaan (treffeille) Opettaja: "Ja missäs sitä ollaan eilen guljailtu (lintsattu)?

Toisaalta näillä korttelinväleillä guljailu, käveleskely, on myös aika osuvaa.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Alkusyksy

coat. mango / bag. hm / shoes. zara

Kuva on otettu viime viikonloppuna kun vierailimme Viipurissa kavereiden kanssa. Tosi kiva syysretki vielä kun on lämmin. Ilma kuitenkin kylmenee ja omakin pieni flunssanpoikanen tuntuu etenevän kokoajan ikävämpään suuntaan.

Kyseessä on myös olleet todella kiireiset viikot, koska ilokseni yksi virkaintoinen mummeli yliopistolla änki minut yhdelle lisäluentokurssille, jonka piti amerikkalainen professori jenkkien oikeussysteemeistä (mikä tarkoitti mulle joka päivään kaksi tuntia lisää koulua jeee!) Mutta se on nyt ohi. Ja voin keskittyä muuhun opiskeluun (jee?) Huomennakin mulla on latinan kielen koe.


Hirveesti kaikkea, mitä olis kiva tehdä.... Mutta päivistä loppuu tunnit kesken. Voisiko joku lisätä viikkoon yhden päivän lisää?
(tai sitten lauantai voisi olla täälläkin vapaapäivä - auttais alkuun)

lauantai 14. syyskuuta 2013

Pretty in PINK!


Saatiin lahjaksi vesimelooni. Oletan, ettei mun tarvitse jatkaa tätä enempää, koska on sanomattakin selvää, miten OOSSOM tää oli. Mun kaverit tulee tästä eteenpäin saamaan pienen budjetin lahjoina yksinomaan vesimeeloneja. Hyssss. 

Yliopiston alkamispäivänä sain sieltä vaaleanpunaisen ilmapallon, jossa luki: "SPbGU(yliopisto) Tulevalle Lakimiehelle." Palloja oli kaiken värisiä, ja jouduin turvautumaan nokkeluuteeni saadakseni nimenomaan vaaleanpunaisen... Mutta mitä sitä ei vaaleanpunaisten ilmapallojen tähden tekisi :)

Mut vietiin treffeillä Kissavaltioon! (Pespublik Koshek) Kyseessä on siis kissakahvila, jonne täytyy varata aika ja tehdä "viisumi". Kissavaltiossa asuu noin parikymmentä erirotuista kattia, joita saa sitten silitellä noin tunnin. Käsittääkseni kahvilan tuotot käytetään Pietarin katukissojen hyväksi. Ja kissatkin taitaa olla jostain pelastettuja.
Idea on todella hauska, erityisesti kuvassa esiintyvä katti, joka tunki jatkuvasti roskikseen :) Kissat on kivoja. Toisaalta, jatkuvien vieraiden takia väsyneitä. Kissojen paetessa kaikkein korkeimmille hyllyille, tuntui hiukan, että ehkä tämä ei olekaan niin hyvä juttu.



Tiedä häntä, mistä nää muotihimot oikein tulee. Muutama viikko sitten päätin, että nyt on saatava vaaleanpunaista. Pamahdin välittömästi SecondHandiin penkomaan ja tulin kotiin ylisuuren takin(en just nyt muista, miksi näitä kutsutaan) ja Marc O polon haaleanvaaleanpunaisen kauluspaidan kanssa. Molemmat rokkaa. Nyt vaan täytyy varmistaa, ettei tää lähde käsistä tai kohta olen kokovaaleanpunaisessa.. Vai olisiko se sittenkään niin paha?

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Быть студентом хорошо, только учеба мешает*



coat. second hand / shoes. zara / pants. zara. / shirt. mango / bag. hm

Ajatuksia yliopistosta

 - Alan uskoa, että opiskelijat (tytöt) on valittu tänne kuvien perusteella. Ei huh! Miten voikin yhteen ylipistoon saada mahdutettua niin valtava määrä näin kauniita, ei nättejä niin kuin usein tytöt, vaan oikeasti kauniita!

- Tunnille on tultava ajoissa. Ja ei, ajoissa tulemisen vastakohta ei ole tulla myöhässä. Auditorioon on tultava väh. puoli tuntia etuajassa, koska muuten joutuu istumaan takariviin, eikä näe mitään. Yleensä, mikrofonin ansiosta kuulee kyllä, muttei näe dioja. Myös, eturivin vakiojengillä on oma mafia, jolla auditorion ensimmäisten rivien paikat on varattu kaikille kavereille. 

- Opiskelijoiden tyyli on formaali. Proffat kulkevat luonnollisesti puvut päällä, mutta että opiskelijatkin?? Ja ensimmäisen vuoden?? Näkeehän sen päältä, näistä 17-vuotiaista, että äitihän ne niille silittää. Että pääsis vähän juristia leikkimään ;) Ja salkutkin löytyy.
Myös tyttöjen tyyli on asiallinen. Mikä ei sinänsä tässä maassa (sanotaan kaupungissa) ole erikoista. Kuten olen jo aikaisemmin täällä ehkä kertonut, työvaatteista ollaan tarkkoja. Erityisesti kengistä.
Ja maassa (erityisesti tällä ja bisnes-alalla), jossa kenkiesi kärjet ja prässätyt housut kertovat sinusta enemmän kuin mitä ikinä teet, pakkohan sitä on leikkiä mukana. Terv. En taida enää lyhennellä vaatteitani vain niitä leikkaamalla heh heh.

- Kukaan ei tiedä asioistasi mitään. Eikä kukaan kerro mitään, ellet osaa sitä erikseen kysyä. Siksi kysy, kysy, kysy. Tämä johti eilen huvittavaan tilanteeseen (kuin Catch22-romaanista) kun minulle närkästyttiin siitä, etten ollut allekirjoittanut yhtä lappua, koska kukaan ei ollut kertonut minulle, että sellainen pitäisi allekirjoittaa, koska minun olisi pitänyt allekirjoittaa se jo. Круто (kruto), siistiä.

- Ihailen muiden "mamujen" ja venäläisten taitoa hoitaa asioita. Olen harjoitellut sitä jo vuoden, mutta en edelleenkään osaa yhtä luonnollisen, ystävällisen, itsevarmasti saada asioita selville ja hoidettua... Tätä kohtaa on vaikea avata, mutta muita katsellessani olen tajunnut, että kun sen osaa, se on taidetta.

- Suomen peruskoulu/lukiojärjestelmä on hyvä. Ihan pirun hyvä. Piti lähteä pois tajutakseen, miksi...

- Ban Ki Moon kävi meidän ylipistolla viime viikolla. Ja Putin. En nähnyt, mutta oli aika siistiä. 

- Tunneilla kuuluu esittää tyhmiä kysymyksiä. Silloin sinut huomataan ja tiedetään seuraavan opetusta. Toinen vaihtoehto on olla besservisser ja esittää itsestäänselvyyksiä. Ja opettaja kirjaa huomiot hyvinä. Eather way. Myös silloin kun auditoriossa on lisäksesi 120 muuta ihmistä.

- Tuntuu hyvältä käydä taas koulussa**. Ja saada opetusta, joka on ajoittain todella inspiroivaa. Viime vuoden (Venäjäksi: vuodessa on neljä vuodenaikaa: kevät, kesä, syksy, talvi jne) jälkeen tuntuu ihanalta OPPIA. Vielä kun löytyy se oma porukka joka ymmärtää, että tämä on oikeasti kiinnostavaa ja ennekaikkea miksi. (sen sijaan, että haaveissaan lapioivat kottikärryihin rahaa ja ammatin tuomaa turvallisuuden tunnetta)


*Opiskelijana on hyvä olla, vain opiskelu häiritsee
**En saa enää sanoa käyväni koulua, koska tämä on yliopisto. En totu siihen ikinä.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

White College



collage. zara / shoes. zara / bag. hm / earrings. hm /


Heippatirallaa!

Yliopisto alkoi.

Tiesittekö, että vieraalla kielellä opiskelu on rankkaa? Minä en.
Ajattelin kyllä, mutta en uskonut. Vaatinee töitä kotona.

Toisaalta näyttänen kehittäneeni luennoilla oman kieleni, jota en näin jälkeen päin itsekään ymmärrä. Juttu menee nimittäin niin, että yritän kirjoittaa muiden mukana muistiinpanoja. En kuitenkaan tunne termejä, mutta yritän kirjoittaa niitä ylös, ja loppujen lopuksi opettajan pälpättäessä olen arvannut puolet kirjaimista ja unohtanut loput.

Onneksi nykyteknologia on keksinyt pulman ongelmaani ja olenkin valokuvannut kaikki 12 sivua (=yksi luento) muistiinpanoista kaveriltani ja iloisesti istun nyt kotona kirjoittamassa niitä puhtaaksi


Työläs, todella työläs vuosi edessä.

Jatkan tästä yliopistoaiheesta joku toinen päivä vähän enemmän, nyt hyvää yötä! :)

torstai 5. syyskuuta 2013

Mittarissa vuosi!


Hyvää Pietariin muuttamiseni vuosipäivää tänään 5. syyskuuta!


Siitä on nyt vuosi kun me suomalaiset köröteltiin tänne Pohjolan Venetsiaan etukäteen tilatulla minibussillamme.
Pakkasin tavaroita kahtena viimeisenä päivänä ja viimeisenä yönä nukkunut lainkaan. En siksi, ettenkö olisi saanut nukutuksi, olin jo illalla rättiväsynyt, mutten ehtinyt nukkumaan pakkaamiselta ja muilta asioilta. Tuntia ennen lähtöä huomasin, että kännykkäni oli mennyt rikki niin, ettei se suostunut latautumaan. Käytyäni läpi kaikki huushollin 117 laturia, löysin yhden joka oli juuri oikealla tavalla vääntynyt rikki. Vältin kriisin, kunnes autossa matkalla bussille uuden Lumi-laukkuni (ainoa matkalle mukaan otetun käsilaukun) vetoketju repesi. Luota sitten siinä suomalaiseen design-tuotteeseen juuri kun sitä eniten tarvitsisit.

Meillä oli lähtö puoli kuusi aamulla. Tutustuin muihin matkalle lähtijöihin vasta bussissa. Olimme laukkuinemme perillä vasta illalla puoli viideltä informaatiokulun katkeamisen seurauksena (yksi tyttö pitikin hakea Kouvolasta, eikä Kotkasta) Saavuimme jännittyneinä, tiedostamattamme väsyneinä ja hyvin nälkäisinä perille.

Heti ensimmäisenä päästyämme sisälle taloon komandantti tuli ilmoittamaan meille, ettemme pääsisi yöksi asuntolaan, koska olimme tulleet liian myöhään. Mieleni teki mieli kiljua. Meillä oli ollut kyllin vaikeuksia saada tavarat bussilta sisälle aulaan noin sadan metrin matka.
Mutta siinä oli vain Venäjämatkailun opetus numero yksi: yhden keski-ikäisen ihmisten kiukuttelusta ei aina tarvitse välittää.

Pääsimme valitsemaan huoneitamme. Olimme sopineet vain heittämään kamamme sinne ja lähtevämme syömään. Ensimmäisellä tiirauksella emme ehtineet nähdä juuri muutamaa minuuttia enempää tulevia elintilojamme.
Ja juuri tuossa muutamassa minuutissa minulle valkeni, kuinka täynnä pölyä, likaa ja saastaa huone oli täynnä. Edellinen asukas ei ollut vaivautunut heittämään edes roskiaan pois, eikä kukaan muukaan huonekaveri ollut hänen osaansa tehnyt.


Lähdin syömään pahalla mielellä. Tulo ja energiataso eivät olleet millään vastanneet odotuksia. Olo oli orpo, mutta sillä lailla taisteluvimmaisen orpo. Taisin hölöttää koko päivän taukoamatta, ettei sisäinen epävarmuus olisi paistanut ulospäin.

Päätimme mennä nukkumaan aikaisin. Heti huoneeseen päästyämme pistimme hillittömät siivousbailut käyntiin (en itseasiassa enää muista teinkö sitä yksin vai oliko joku muukin siinä. Sellaista taisteluraivoa kai se oli). Jo muutamassa tunnissa edellisen asukkaan liejuista kuoriutui asuttavan oloinen kolo. Purin heti kaikki tavarani (siis pöytälamppujen kasaamisia myöten) ja rauhotuin.

Tuntui hyvältä aloittaa uuden maan valloitus kun oli luonut itselleen sänkyynsä turvapaikan. Omat lakanat ja ympärille omat tärkeät tavarat.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Udelnayan kirpputori


Udelnayan* kirpputori on yksi mun lempijuttuja Pietarissa. Silläkin uhalla, että viimekertainen käyntini siellä oli vasta toinen. heh

*Oikea suomenkielinen transliterointi olisi Udelnaja, mutta itse suosin englanninkielistä, koska se on usein mielestäni selkeämpi ja myös koska metroasema on virallisesti transliteroitu kyltteihin niin. 

Ensimmäisellä kerralla alkukeväästä pyörittiin siellä ihan innoissaan Kertun kanssa ja olin jo varma meneväni sinne ainakin joka ikinen viikonloppu. Mutta niin kuin odottaa saattaa, joka ikinen perjantai puhuttiin Iidan kanssa "Niin oisko viikonloppuna se Udelnaya?" ja sitten herättiin sunnuntaina vasta iltapäivällä ja todettiin, että annetaan sen odottaa vielä viikko.

Udelnayan kirppis, tuttavallisemmin Udelka, ei vastaa suomalaista kirpputoria. Siellä ei ole perhemammoja tai nuorisoa myymässä nurkkiin kertynyttä tavaraa, vaan joko ammatikseen tai lisätuloiksi tätätä harjoittavia tyyppejä.

Tori jakautuu kahteen osaan:
 - Ensimmäinen osa tulee vastaan metroasemalta lähdettäessä. Se koostuu matalista varastorakennuksista täynnä vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Aurinkoisina päivinä kasat levittäytyvät myös varastojen ulkopuolelle. Jokaisessa "kaupassa" on muutama nainen myyjänä, huutelemassa hintoja ja vastailemassa kyselyihin.
 - Toinen osa on niin sanotusti "antiikkipuoli". Udelnayaa on silloin tällöin kuvattu lehdissä antiikkitoriksi, koska myynnistä löytyy vanhoja samovaareja, posliinieläimiä ja muuta vanhaa tavaraa. Tässä osassa peltiset varastot ovat loppuneet, tavarat ovat joko pöydillä tai maassa vilteillä.


Vaatteet torilla ovat mielestäni hyvälaatuisia. Ostin viime viikolla sieltä valkoisen austraalialaisen villatakin 300ruplalla (noin 7 euroa) Samassa kasassa oli myös angoravillapaitoja. Venäläiset ovat tarkkoja vaatteidensa kunnosta, jolloin niitä päätyy myyntiin halvalla, vaikkeivat ne olisi suomalaisella mittapuulla erityisen kuluneita.

Toisen ääripään myyjissä tekevät "keräilijä"ukkelit, jotka jokainen koskaan kirpparilla käynyt henkilö tunnistaa. Kyse on vanhoista ukoista, jotka keräävät itselleen kaiken mahdollisen roinan suostumatta luopumaan niistä. Kun sitten kirpparilla satut löytämään heidän aarteistaan jotain kiinnostavaa, pyydetty hinta-arvio on aivan naurettavan korkea. Olenkin tullut siihen johtopäätökseen, että ukkelit käyvät torilla vain voidakseen vaihdella (tai retostella) aarteitaan muiden ukkeleiden kanssa ja vakuuttaakseen vaimolleen, että kyllä tämä roinankeräys tapahtuu perheen yhteiseksi hyväksi.


En halua ehkä halua tietää, onko tuolle Osaman muotokuvalle suuretkin markkinat... Mutta toisaalta löytyyhän sielä Suomen lempimarsalkkakin!



Koska tämän on nyt tarkoitus olla "Pietari"-vinkki, annan nyt yhden niille, jotka aikovat torille sateisena päivänä tai alkukeväästä: Kumisaappaat mukaan! Torin toinen puoli on nimittäin savipohjaisella maalla ja vaikka maahan parhaansa mukaan levitetään lautoja, joiden päällä kävellä, vanhoja mattoja ja sanomalehteä, tulee joka tapauksessa uineeksi mudassa.

Vaikka Udelka on täynnä roinaa, vanhoista sähköjohdoista, vääntyneistä nauloista ja rikkinäisistä elektroniikkalaitteista WC-pönttöön, jolla "itse Alla Pugatšova oli istunut tarpeillaan", mielestäni Udelnayalla on, enemmän kuin missään muualla, huikeat mahdollisuudet tehdä löytöjä. Missään en ole nähnyt niin paljon vanhoja nahkaisia matka-arkkuja, kauniisti kuluneita peltirasioita ja peuransarvia. Tavaroita, joita venäläiset eivät niin arvosta, mutta joista suomalainen hipsteri maksaisi mitä vain.

Ja vielä lyhyesti
Missä? Udelnayan metroaseman ulkopuolella (seuraa ihmisvirtaa, löydät kyllä)
Milloin? Lauantaisin ja sunnuntaisin, virallisesti 11-16 (tosiasiassa aikaisemin ja pidempään)

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Huomenna...

/

shirt. shoes. zara / pants. mango

Hyvää syksyn ensimmäistä päivää kaikille!

Mulla alkaa huomenna YLIOPISTO! Siis ihan oikee yliopisto, ei se leikkiyliopisto missä oon nyt viettänyt vuoden opiskellen venäjän kieltä.

Aloitin tässä jo eilen lupaavasti yliopisto-opiskelijan urani missaamalla koulun alkamisjuhlat. Hei, mikäs tää on, ai tää oli tänää.
Ja huomenna meininki jatkuu yhä lupaavammin, kun en tiedä, mihin ihmeeseen mun pitäis mennä. Taisiis sain vaivalla selvitettyä, mistä voin mennä sitä kysymään huomenna ja mihin aikaan. Dokumentteineni, joita minulla ei edes ole.

Tässä yhteiskunnassa informaation kululla tuntuu olevan aivan omat lakinsa. Joko tietoa on aivan jäätävästi liikaa (esim. yliopiston nettisivut ovat niin täynnä kaikkea irrelevanttia tietoa, ettei sieltä löydä mitään etsimälläkään) tai sitten sitä ei yksinkertaisesti ole (soitin dekanaatilleni viime viikolla, mitä minun tulee tehdä. Vastaus: kaikki löytyy netistä. Mistä en loppujen lopuksi löytänyt mitään)

Vuosikurssillani oikeustieteellisessä on noin 300 opiskelijaa. Heillä on kyllä ryhmät ja lukujärjestykset ja kaikki krumeluurit valmiina. Venäjällä yliopistossakin siis istutaan luokissa ja käydään koulua joka päivä. Vähän niin kuin meillä yläasteella.

Aiheutin itselleni vaihteeksi pienen sydänkohtauksen kun en löytänytkään nimeäni listoilta. Lähdin paniikki-itku kurkussa huutelemaan fakulteettini Vkontakte sivuille, jossa joku tiesi ettei ulkomaailaisia ole vielä listoilla. Great.

Onneksi tähän "kukaan ei tiedä asioista mitään" tottuu :)

Toivottakaa onnea huomiselle!! :)
Acta est fabula, nunc plaudite!	
<