sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Haloo, kuuleeko Helsinki?

Hei taas pitkästä pitkästä aikaa. Mietin pitkään, mitä tehdä tälle blogille tai sen kanssa. Vaikka annoinkin sen jo aika perusteellisesti kuolla, en vieläkään ole valmis päästämään irti. 

Tämä kevät (taisiis vuoden kevätpuolisko) on ollut hullu. Vähintäänkin hullun pitkä. 

Kohta olen ollut Pietarissa kaksi vuotta. Aikaa kuluu ja suhde varsinkin Suomeen muuttuu. Aluksi halusin raportoida paljon ja kaiken tapahtuvan teille sinne kotimaahan, ideoita oli, aikaa tai päättäväisyyttä niiden toteuttamiseen ei. Nyt minusta tuntuu, että olen ollut täällä liian kauan jaksaakseni raportoida kaikkia venäjän erikoisuuksia tai Pietarin nähtävyyksiä. Nyt, varsinkin kun ajat olivat suhteellisen rankkoja, halusin käpertyä tänne Pietarin kanaalien väliin ja yksinkertaisesti olla jakamatta kenellekään mitään.

Ajattelin, että jos jatketaan tästä vaan etiäppäin :) halusin aloittaa tämän bloggaamisen uudestaan VIDEOLLA (se on jopa kuvattu) mutta se on jumissa tässä ipadillä, eikä mulla ole hajuakaan, miten saisin sen tänne blogiin :( 

Läppäri on nyt vähän out, joten tylsästi aloitetaan instajutuilla. Ajattelin, että parempi vaan saada postausta kehiin ja kikkailla näiden laitteiden kanssa myöhemmin :D 

 
Surffikiharat on tän kevään juttu numero yks! Löysin täältä vihdoin normaalia lämpösuojaa ja kiharatkin säilyvät. Vaikeaa ymmärtää, miten peruselintarvikkeita, kuten kuivashampoota ja lämpösuojaa, täytyy erikseen metsästää??

Nevsky prospektilla käveleminen kesäisin on sietämätöntä. Kaikki paikat täynnä venäläisiä turisteja, jotka matelevat niiiiiin hitaasti! Normaali, hyvä, pietarilainen etenemistempo on menneen talven lumia. 

Kenelläkään ei ole niin mageita puhelimenkuoria kun mulla! Kun ostin nää, ensimmäiseen viikkoon en voinut olla hihittämättä aina kun otin puhelimen käteen. Vitsailimme yliopistolla, miten hyvin tämä sopii tulevaisuuden tärkeisiin työpuheluihin: "....ei, kiitos TEILLE herra presidentti!"

Olen nyt ryhtynyt nyt vihdoin aidoksi pietarilaiseksi, kun olen jäänyt siltojen takia jumiin väärälle saarelle. Unohdin ihan täysin, että ne nostetaan puoli kahdelta yöllä, joten en pitänyt minkäänlaista kiirettä tallustellessani ja niinpä aivan nenäni edestä silta suljettiin. Tilanne oli yllättävyydessään todella epätodellinen. Siinä seisoin sitten Vasilinsaaren rannalla ja ajattelin, että jumalauta. Vieressäni turistit hurrasivat ja valokuvasivat innoissaan nostoa. Itse olin hieman epätoivoinen, mutta huvittunut tilanteen ironiasta. Toisen ilo, toisen epätoivo. Onneksi ystäväni noukki minut luokseen yöksi ja söimme yöllä hyvää kotitekoista borssia. 


Hyllyni kotona. Asun nykyään taas yksin, joten tilaakin on enemmän. Muutan syyskuussa pois yksiöbunkkeristani kimppakämppään Vladimirskayalle. :) olen innoissani, en ole yksinasuja. 

Tässä tiivistettynä viimeinen opiskelukuukauteni. Opiskelut ei todellakaan mennyt ihan niin kuin piti. Yhden yön vietin paniikissa seuraavan päivän tuloksia, että onko tässä nyt ostettava lähtölippu kotiin... Näin ei käynyt, kiitos luojan. Syyskuussa uusinnat ja sitten aletaan painaa seuraaviin koeviikkoihin. Huhhuh. 

Ollaan alettu kavereiden kanssa pelaamaan korttia, ja tarkemmin, venäläistä korttipeliä "durakaa".(durak=ääliö) Ihan mahtava idea ja hauska seurapeli. Eikä olla rajattu pelaamista vain baariin vaan myös ruokailuun ja joka hetkeen, kun löytyy vain pöytä. Peli on käsittääkseni täysin venäläinen, en ole ainakaan koskaan kuullut tästä Suomessa. Luonnollisesti kaikilta muilta paitsi multa, löytyy tämän pelin säännöt selkäytimestä. Musta on sööttiä, miten mulle korttipelit (muut kuin uhkapelit) ovat hyvin usein semmoista mökkitekemistä tai lasten pelejä (esim. muistan kun siskon kanssa keksittiin omia), mutta heti kun joku veti ensimmäisen kerrab korttipakan esille baarissa, kaikki olivat innoissaan mukana. 

Purkkarit on awesome. Tulen niin kuluttamaan tämän kesän parin loppuun hetkessä.

Annu Kapulaisen näyttely "Reflection" Pietarissa! Öljyvärimaalauksia ja installaatio. Annu on sukulaiseni ja vein paljon kavereitani näyttelyn avajaisiin. Kaikki olivat aivan innoissaan :-----) hassua, musta tuntuu, että jos yrittäisin Suomessa saada kavereitani taidenäyttelyyn, suurimmalla osalla olisi "menoa" ja lopuksi paikalla päätyisi muutama. Yliopiskovareini olivat huolissaan, kun paperiset kutsuni loppuivat, että eivätkö se sitten voikaan kutsua vielä lisää kavereitaan paikalle... Nyt he suunnittelevat matkaa Helsinkiin marraskuussa kun sama näyttely tulee Helsinkiin. 

Toissapäivänä pidettii äidin kanssa piknik Marsin kentällä. Paloin vaikka aurinko ei paistanut. Tyypillistä. Mutta apilat tuoksuivat, eikä paikalla vaaputtanut ainoatakaan valkoposkihanhea tai verenhimoista lokkia. Ainoa häiriö olivat pojat, jotka vieressänme pistivät pystyyn jonkin sortin "katusoittoesityksen", jotka muistutti enemmänkin venäläistä karaokea. Onneksi lauloivat ihan hyvin venäläisiä humppaklassikoita, ja tällaisissa tapahtumissa on oma huvittava viehätyksensä. 


Nyt saatiin vihdoin hellettä ja mullakin on vihdoin edes vähän ylimääräistä aikaa. Kuinka olebkaan teitä kaivannut. Toivon, että saan teille tänne sen videon pyöritykseen... Mitäs teille kuuluu? :)

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Saatana saapui

Mikä siinä on, kun ei onnistu lähteä mihinkään suunnitellusti?
Torstai-iltana syttyi lamppu jo kauan suunnitellusta Moskovan matkasta. Selailin hetken internettiä. Juna lähtee neljän tunnin päästä, nyt mentiin!

Ja niin sitä köröteltiin junalla Moskovaan. Menosuuntaan luotijunalla neljä tuntia ja takaisin yöjunalla kahdeksan tuntia. Ja oli se kyllä siistiä. Moskova siis! Okei myönnän, että on todennäköistä, että suurin osa menee sen piikkiin, että paikka on uusi. Pietarin tunnen jo niin läpikotaisin. Ja arki on aina niin tylsää.

Moskovassa on joka kulman takana jotain uutta.

 Taustalla muuten se kirkko, jossa Pussy Riot silloin esiintyi (Kristus Vapahtajan Katedraali). Ihan vaan jos jotain kiinnosti.

Jos pitäisi kuvata Moskovaa yhdellä sanalla, vastaisin varmaan "kreisi". 16 miljoonaa ihmistä, niin sanotusta perustamisvuodesta 1147 eteenpäin jokainen on rakentanut sinne vähän mitä huvittaa - ei ole lainkaan liioiteltua sanoa, että 25-kerroksen bisnes centerin vieressä saattaa olla kaksikerroksinen talo, sitten palatsi ja sitten taas joku huonossa kuosissa oleva röttelö(joskin niistä taitaa suurin osa olla jo niitä bisneskeskuksia) ja sitten monikupolinen orodoksinen pikkukirkko ja sitä rataa.

Kaupungin mittasuhteet ovat hämmentävät. Vaikka onhan esimerkiksi Istanbulkin valtava, missään ei silti tunne itseään niin pieneksi kuin Moskovassa.

Suurin osa mun luokkakavereista ei tykkää Moskovasta. Moskovan ja Pietarin välillä on jotain sellaista klassista skabailua: Pietari on Venäjän kulttuuripääkaupunki, Moskova bisnes.

 (ei kannata toivoa, että näistä mun kuvista saisi yhteiskuvaa siitä, miltä siellä näyttää :D koska se ei a) ole mahdollista b) mulla on tapana kuvata vaan asioita, joista itse tykkään heh)

Ehkä se oli viikonloppu, upea kevätsää, hyvä ruoka tai jokin muu, mutta pidin Moskovasta todella. Toisaalta tiedän, että suurkaupungin arki on raskasta ja talvi kääntää kolkon selkänsä.
Mulla on toisaalta sellainen kutina, että tulen päätymään tännekin jossain vaiheessa asumaan. Ainakin nyt suhtaudun sellaiseen mahdollisuuteen innolla.

Monet mun kaverit ei suostuis muuttamaan Moskovaan "vaikka maksettais"... Myös yksi poika Moskovassa oli ihan suoraan: "No jos sä opiskelet Pietarissa, ni mitä sä sit tääl teet!? Moskovahan on ihan perseestä!"



 Yhyy apua, mulla on viikonlopulta ihan liikaa kuvia. Ja hyvin vähän sanotavaa. Toimi kyllä semmosena alkaaliparistona tämä matka. (vaikka olikin vain kolme päivää, se tuntui reippaalta viikolta!)

 El ostokset. Olin ylpeä kun kartoitin omaisuuttani vain yhden uuden kevytuntuvatakin verran.... Miksei Pietarissakin voi olla Uniqlota? :(

 Hipsterimeininkimahdollisuudet Moskovassa tuntuivat rajattomilta... Silmät väsyivät loppujen lopuksi kaikkeen siistiin, enkä saanut otettua edes kuvia kaikken siisteimmistä. Nyt harmittaa. Mutta ei se haittaa, täytyy palata.

Ihanaa päästä kerrankin sellaisella matkalle, jossa KAIKKI meni aivan nappiin!
(ei tällaista käy ikinä eihän?)

Villiä kyllä. Nyt Pietari tuntuu ihan kylältä. Mielenkiintoista, millaisenkahan klaustrofobian saisin Suomessa? :----)
(myös pelottaa, tarkoittaako tämä sitä, että joudun tästä eteenpäin muuttamaan aina vain suurempaan kaupunkiin, ettei tulisi tylsää?)

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Mai Laif In Rasha


Juhlaviikonloppu! Ensin "Vosmoe marta" eli 8. maaliskuuta eli Naistenpäivä! Suomessa sitä ei niinkään juhlita, mutta venäjällä kyllä ! Meidän luokan pojat oli ostaneet kaikille tytöille tulppaaneita ja sain niitä muiltakin kavereilta. Ja mulla ilo jatkui vielä seuraavana päivänä synttäreiden muodossa. Täytin 21 :) Kukaan yliopistolla ei uskonut.... Luulivat, että olen 17. :D
Musta on suloista kun Venäjällä ei ole "kliseitä". Puheet ja toivotukset ovat kaikki todella imeliä ja runsaita. Perinteisten facebook "onnee"-onnittelujen lisäksi Vkontakteni oli täynnä tämän tyyppisiä onnitteluja: "Hyvää syntymäpäivää Maria! Toivotan sinulle onnea, menestystä ja kaikkea hyvää, etenkin paljon haleja ja rakkautta tuleville vuosille! Toivottavasti elämässäsi tulee riittämään kaikkia näitä asioita ja jatkossakin ilahdutat meitä aurinkoisella hymylläsi!" Ajattelin ottaa tästä vaarin ja jatkossa onnitella muita juuri tähän tyyliin.

Sniikkasin mut ja Viivin etnografiseen museoon. Tai no okei, maksettiin itsemme sisään "Venäjän Federaation kansalaisina". Pietarissa ja varmaan koko Venäjällä museoissa on eri hinnat venäläisille ja ulkomaalaisille. Tuollakin ulkomaalaishinta oli 350ruplaa (eli 7 euroa) kun venäläiset pääsivät sisään vain 100ruplalla (2 euroa). Tämä juoni onnistui muutamilla helpoilla muistisäännöillä 1) Puhu mahdollisimman vähän 2) Kun puhut, mumise hiukan 3) Vastaa myöntävästi vain hyminällä 4) Viivi, seiso hiljaa ja näyttele venäläistä
rand1

Oma kotibunkkeri kullan kallis.
Tältä näytti puolentoista tunnin odottelun ja hampaiden kiristelyn jälkeen saatu cappuccino Loft Project Etagissa. Jotenkin noihin hipsterpaikkoihin tiivistyy Pietarin huonoin palvelu. (Ja siitäkin palkinnosta on aika kova kilpailu heh heh) Mutta on se kyllä nätti.

Ihana Viivi tuli !!! :)
rand5
Kevätaurinko paistaa sisään luentosalin ikkunasta. Jouduin ottamaan tämän kuvan todisteeksi kaverilleni, että todellakin olin sinä aamuna paikalla. Ajoissa. Historian luennot ei meillä ole kauhean suosittuja. Viime lauantain luennolla oli (kuulemma) yhdeksän ihmistä aamun ensimmäisellä puoliskolla. Sadasta. Iltapäivään mennessä tuosta yhdeksästä paikalle sattuneesta kaikkosi vielä muutama.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

kevättä rinnassa



Heippatirallaa!

Tässä keväällä aika juoksee aina niin nopeasti. Vasta viikko sitten oli naisten päivä, mun synttärit ja ihana Viivi oli mulla kylässä ! :)

Inhoan tätä aikaa keväästä. Joka vuosi sama juttu.

Tiedän ihan tismalleen, että NYT on se aika, kun pitäisi opiskella täyttä höyryä. Koska toukokuussa on jo lämmintä ja vappua, ja voitonpäivää ja aurinkoa. Eikä todellakaan huvita silloin istua kirjastolla. Ja sitä paitsi silloin luku-urakan aloittamisessa ollaan pahasti jälkijunassa.

Mitäs tänne Venäjälle muutoin. Tekisi mieli lausua pari sanaa näistä ajankohtaisista tapahtumista Ukrainassa ja Krimillä. Mutta en tiedä, mitä sanoa kirjoittamatta tähän luentoa. Mutta ehkä jätän sen nyt tekemättä ja kannustan lähinnä siihen, että älkää Suomessakaan uskoko niitä uutisia niin sinisilmäisesti. Totuudella ei ole paljoakaan arvoa, jos siitä jätetään tahallisesti puolet kirjoittamatta. Tai ainakin niistä vesitetään pois "erään osapuolen" toisinaan "ihan" "perustellut" "argumentit"

Ajattelin, että vastoin kaikkia lupauksiani, tässä joku päivä kasaan tuolta kännykästä ajankohtaisempaa materiaalia teille :) Ja noukin tuon kamerani tuolta hyllyltä matkaan taas, että saatais tää postailu ennalleen.

Loppukevennyksenä yksi mahti biisi Ukrainasta TÄSSÄ !
Acta est fabula, nunc plaudite!	
<