keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Pietarilaakson marraskuu


Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ensinkään hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, se on aikaa jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeätä ja arvokasta ja ikiomaa. 

- Tove Jansson, Muumilaakson Marraskuu








Niinpä. Pohjolan Venetsia oli ehkä Pietari Suuren Muumimaailma, mutta minä en valitettavasti ehdi vetäytymään koloon tavaroineni odottelemaan talven tuloa. Toisaalta Pietari tuntuu enemmän Pietarilta kun on kylmää ja harmaata. Rakastan olla täällä kesällä, mutta se ei vain ole sama kaupunki. Täällä kuuluukin olla kylmää ja koleaa.

Sanovat Pietariin liittyvän paljon mystiikkaa. Legendoja löytyy joka patsaaseen. Erityisen usein olen kuullut tarinan, joka liittyy sfinkseihin. Legendan mukaan johonkin tiettyyn kellonaikaan yöllä.....ne herää henkiin? Okei olisi pitänyt kerrata tämä tarina. En perusta kummitusjutuista, mutta aina kun bussi ajaa Palatsisillan yli, mietin niitä, jotka menettivät henkensä kaupungin rakennustöissä. Pietari rakennettiin luiden päälle.

Viimeaikoina tämä kalseus tuo mieleeni kaikki pietarilaiset rikoslegendat, jotka tiedän. Se varmasti johtuu näistä rikosoikeuksista ja kriminologioista, joita on tullut luettua ja opiskeltua poikkeuksellinen paljon. Ja siellähän kuulee ne hurjimmat jutut. Ja kaikkihan tietää, että murhat tapahtumat kylmällä ja kalsealla säällä. Olen katsonut muutaman tuotantokauden kuuluisaa televisiosarjaa Bandistkij Peterburg (Rikollinen Pietari). (Sielläkin sää on aina harmaa ja kylmä) Sarja kertoo toimittajasta, joka sekaantuu synkällä 90-luvulla mukaan eri rikollismafioiden välienselvittelyihin. Sarjan on kirjoittanut Andrej Konstantinov, joka otti itsestään mallia päähenkilöön. Myös tapahtuvat perustuvat löyhästi tositapahtumiin. (Tosin mukaan on lisätty rutkasti äksöniä). Kuitenkin, kiistatta olivat hyvin levottomia aikoja silloin Neuvostiliiton hajoamisen jälkeen. Konstantinov muuten vetää minulle tutkivan journalismin kurssia yliopistossa. Luennoitsijoita on muitakin, mutta istun joka tapauksessa siellä eturivissä silmät lautasina, niin että melkein kuola valuu pulpetille kun saa suuta kiinni niiltä jutuilta.

.......... Mites tässä nyt taas eksyttiin päivän teemasta? Tulin vain kertomaan teille, että lähdin tästä Italiaan! :) Neljä päivää, ensin Rooma, sitten Milano. Ciao!!

tiistai 18. marraskuuta 2014

Karvahattukauden avajaiset





hat. hm // coat. hm // backpack. fjallraven

Tänä aamuna Pietarissa oli -6 astetta! Jestas ei vielä. Sisälämpötilakin lähestyy uhkaavasti aivan liian alhaista. Täytyy saada aikaiseksi tehdä asialle jotain. Koska asia, jonka venäjällä oppii lähes ensimmäistenä - ikkunoiden tiivistys. Noista vanhoista puuikkunoista (joissa EI ole mitään tiivisteitä) vetää niin, että päässä humisee. Vielä olen ollut sitä mieltä, että hyvä vaan, koska se tasapainottaa hieman ylikuumia pattereita. Mutta kohta ei enää naurata.

Mulla oli ongelma: kuinka saada kaikki haluamani luentomateriaalit, kirjat, sateenvarjot ja muut mukaan, niin, ettei laukkuolkapääni laske lattiatasolle niitä raahatessa? Ryhdyin reppureippailemaan. Ja sitten oli luonnollisesti pakko ostaa uusi takki, koska reppu ei sopinut mihinkään muihin takkeihini. Ja tässä sitä ollaan! Suomessa reppu, erityisesti kånken, on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, mutta venäjällä reppuja käyttävät lähinnä esiteinit. Ja nyt minä!

Kaveritkin varmaan lopettavat kohta kyselemisen, mihin olen matkustamassa. Kirjastoon!!

Pitäis saada lanseerattua tänne Venäjälle pikkujoulut. Vaikka pikku-uusivuotiset tai jotain vastaavaa. Kaikkialla kaupitellaan juhlamekkoja, ja aina kun tajuan pitäväni jostain, kysyn itseltäni mihin sen muka pukisin ja jätän sen henkariin. Pimeimpään vuodenaikaan tarvitaan pikkujouluja. Vaadin.


Olis myös tosi kiva, jos viitsisitte käydä äänestämässä mun siskoa Fjällrävenin matkalle Pohjois-Norjaan, joka kestää neljä päivää ja jonka aikana edetään 300 km koiravaljakolla! TÄSTÄ

tiistai 11. marraskuuta 2014

Pari juttuu


Fiilistellään sitä, mitä mulla oli tänään päällä! Ja mun uusia puhelimen kuoria, joissa lintuteema jatkuu jee!

No ei. Oli mulla oikeaakin asiaa. Eli meiltä muutti pois tässä taannoin yksi kämppis. Mikä tarkoittaa, että meidän kimppakämpässä on nyt yksi vapaa huone. Hinta huokea, sijainti loistava. Vladimirskayan metroaseman vieressä. Eli jos olet, tai tunnet jonkun suomalaisen tytön (vuokranantajan vaatimuksesta), joka haluaa muuttaa meidän kanssa tänne, niin mulle saa laittaa sähköpostia maria.riivari (a) gmail.com ! Vuokrataan heti kun sopiva kandidaatti löytyy. (tai mahdollisuuksien mukaan voidaan sopia parin kuukauden päähän)

Käytiin juuri avatusta "Chocolate Barissa", joka löytyy Nevskiy Atriumista Mayakovskayan metroaseman vierestä. Aluksi olin närkästynyt pienestä kupista (tuossa on varmaan 1,5 desiä), joka ei aluksi mielestäni lainkaan vastannut hinta-laatusuhdetta. Kuppi maksoi 140 ruplaa. Ja sitten taas mieleeni iskostui, että eurohan on jo 60 ruplaa! Herttileiri, juurihan se oli 40! Lasken kaiken edelleenkin vanhan kurssin mukaan. Koska olen tottunut siihen, enkä ole jaksanut sopeutua, vaikka onhan se ollut yli 50 jo puoli vuotta. Nyt ymmärrän mummoja, jotka muuttavat Suomessa edelleen hintoja markoiksi.
Niin ja noista "hot chocolateista" vielä puheen ollen. En ollut tajunnut, että se on todellakin sulaa suklaata! Olin aina luullut, että se on vain toinen nimitys kaakaolle. Eli aika tujua tavaraa. Ensi kerralla ostamme tuollaisen puoliksi.


Jos nyt joku sattuu olemaan tai poikkeamaan Pietarissa, suosittelen ehdottomasti piipahtamaan Ksenia Diodorovan näyttelyssä "In the Cold" Loft Project Etagissa! Tässä dokumenttiprojektissa Diodorova matkusti Tadzhikistaniin, kuvasi siellä paikallisia perheitä ja palatessaan Moskovaan jatkoi kuvaten näiden perheiden sukulaisia, jotka olivat lähteneet Venäjälle töiden perässä. Muun muassa Tadzhikistanista Venäjälle muuttaa vuosittain valtava määrä niin kutsuttuja gasterbaittereita lähettämään palkkapussiensa sisällöstä ison osan takaisin kotimaahan.
Mielenkiintoisia tarinoita, huikeita valokuvia ja ilmainen sisäänpääsy.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Mania


earrings. hm //

Minulla on materiaaliheikkouteni. Ennen ostelin paljon korkokenkiä. Nyt se on jäänyt, koska näillä Pietarin korttelinväleillä korkokengät eivät juuri huvita ja minulla on tarpeeksi sellaisia, joita käytän niin harvoin. Laukkuja en ole koskaan erityisemmin haalinut.
Miten muuten on, uskotteko siihen, että kaikki tytöt jakautuvat ns. laukkutyttöihin ja kenkätyttöihin?

Moniin muihinkin asioihin hamstraukseni on loppunut. Viime aikoina olen ollut erityisen onnellinen, miten vähän takkeja minulla on jäljellä, vaikka ennen puoli vaatekaappiani oli niitä. Sitten taas toisaalta olen kompensoinut niitä kotiasioilla, kuten lakanoilla ja astioilla. Saattoipa olla, että vaihdoin vain kohdetta.

Mutta korvakorut ovat edelleenkin pop. Ja nämä käyvät. Tervetuloa kokoelmaan!

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Olipa kerran banaani


Olinpa kerran Pietarissa. Kävelin kadulla ja näin valtavan banaanin (puoliksi maissin) ja halusin ottaa sen kanssa kuvan. Se oli hyvä päivä ja tämä oli hyvä tarina.


Meillä nyt LOMAA. Eli pitkä viikonloppu. Maanantai ja tiistai vapaa, koska 4. marraskuuta on Venäjällä kansallisen yhtenäisyyden päivä (vai niinköhän se oli?). Totuus on se, ettei kukaan juuri muista (tai tiedä), miksi sitä vietetään.

No se ei olekaan niin yksinkertainen juttu.  Vuodesta 1612 juhlittiin Moskovan vapauttamista miehittäjiltä, sitten 1917 vuoden lokakuun vallankumousta, Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen sovintoa ja vuodesta 2005 kansallista yhtenäisyyttä.

Huh. Olipas se sekavaa. Tärkeää on kuitenkin se, että keskelle syksyä tarvitaan kansallinen juhlapäivä. Kun juhlapäivät eivät ole uskonnollisia, ei se ole niin justiinsa, mitä juhlitaan! Kunhan juhlitaan!! Kansa tahtoo vapaapäivän ja sitähän he saavat. Eikä minuakaan haittaa.

En osaa sanoa, kumpi oli mielenkiintoisempi tarina: banaani vai juhlapäivät? Nojaa. Ainakin osasin puhua jostain muusta kuin opiskelusta. Kerrankin!
Acta est fabula, nunc plaudite!	
<