perjantai 31. heinäkuuta 2015

Menossa

kesahesa1 Ensinnäkin valtava kiitos kaikista kommenteistanne edelliseen postaukseen! Olen lukenut ne (itseasiassa aika moneenkin kertaa) ja olen todella liikuttunut. Muutaman kyyneleenkin taisin niistä tirauttaa, KIITOS. Mitä olisinkaan ilman teitä! Vastaan niihin yksitellen, jahka ehdin, nyt on nimittäin vähän hoppu.

Lähden huomenna Puolan Poznaniin. Joku saattaa muistaa, että olen menossa ELSAn (=eurooppalaisten lakiopiskelijoiden yhteisö) kesäkurssille muun muassa opiskelemaan - muotioikeutta, tavaramerkkisuojia, tekijänoikeussuojajuttuja tms. Olen todella innoissani!

Vaikka jännittää kyllä... Lähden kaksi päivää ennen kurssia jo matkaan. Olen kyllä lennellyt yksin ja ollut ulkomailla vähän niin kuin "oman onneni nojassa" ennenkin, mutta eikai tätä jännityskutkutus koskaan täysin poistu. Mutta onneksi mulle selvisi JO viikko sitten, ettei Puolassa ole euroja (eurooppalainen yleissivistys 0)... Nään sieluni silmin, miten tämä asia olisi valjennut mulle vasta Poznanin lentokentällä: "Miten täällä voi olla näin kallista__????" 

Nyt sitä taas mennään iiiiiiiiik!!

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Deal with it

yelo1
yelo2
yelo3
yelo4
Podin jonkin sortin blogi-identiteettikriisiä noin vuosi sitten. No okei poden sitä edelleen. Mitä enemmän kirjoitan Pietarista ja mitä enemmän blogiani luetaan juuri vain, koska kirjoitan Pietarista, sitä enemmän minua nolottaa postailla näitä muoti et sisustus plus naishömppäjuttuja. Että pitäisikös tätä tehdä niin sanottuna vakavasti.

Ja, mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän mietin myös sitä minää, joka tulee käymään työhaastatteluissa ja rakentamaan juristiuraansa tai mitä uraansa ikinä, enkä näe tätä blogia osana sitä (suoraan sanottuna, minua saattaisi nolottaa sen esille tulo...) Koska ei fiksut akateemiset uranaiset voi kirjoittaa hömppää. (olen tainnut mainita tästä ennenkin, mutta jotenkin asia vaivaa minua)

Eihän sellaisia oteta vakavasti.

Ja nyt tässä äsken päätin, että damnit taidan tehdä ihan niin kuin just sattuu huvittamaan. Koska ei kyse ole siitä, miten joku muu saattaisi suhtautua mun harrastukseeni, vaan siitä, miten itse siihen suhtaudun. Hei olen Maria, olen juristi ja mulla on muotiblogi. (tai ihan mikä blogi vaan, ei saa nyt lokeroida, mutta kuulosti raflaavammalta).


Eli tässä teille päivän asukuvat.

top. mango / kimono. lindex / jeans. zara / shoes. hm

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Home is where I keep all my cool stuff

houm1
houm2

Olen viettänyt paljon aikaa ulkona. Osittain siksi, että kämppikset ovat muualla. Tympii jo nyt asua yksin... Muutama päivä oli kivaa, mutta ei sen enempää. Siksi olen vimmatusti pyrkinyt pois sisätiloista. Ja onnistunutkin siinä! Päässyt muun muassa IKEAan saakka raahaamaan lisää tavaraa sisälle! Jee!

Halusin jakaa muutamat kuvat seinien sisältä. Yllättyisitte jos tietäisitte, kuinka vähän kuvani kertovat asunnostamme. Mutta kun täällä asuu aina vuokralla ja vuokra-asunnot ovat pääsääntöisesti kalustettuja (kaikella neuvostoroinalla), lattiat ovat muovia ja seinät tapetoitu, tuntuu hyvältä pitää estettinen puoli kontrollissa edes kameran näytöllä. Sellainen pieni illusio.

Jotain pieniä suunnitelmia minulla on keittiön varalle. Lähinnä tavaroiden järjestämistä (lue: vuokraemännän tavaroiden änkemistä jonnekkin piiloon. Mitään ei koskaan voi kierrättää tai heittää pois ja siksi asunnot ovat kasvamassa umpeen). Olen ajatellut asiaa niin paljon, että nään siitä jo unia. Mistään pikkuremonteista on turha haaveilla, sillä minun ei anneta edes vaihtaa lamppuja itse.......... ja epäilen suuresti ryhtyisinkö muutenkaan moiseen remppailuun, vaikka siihen olisi mahdollisuuskin... laiskottaa jo ajatellakin maaleja sun muita.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Ekvator

stripe1 stripe2 stripe3 Ollaan päästy hiukkasen yli vuoden puolivälin. Ja muuten myös täällä opiskeluni puolivälin jee! Tein viime uutena vuotena lupauksia (ja toivomuksia, koska Venäjällä ei edes yritetä luvata mitään). Lupauksiani on tullut lunasteltua pitkin vuotta sellaisissa pienissä erissä - ne kun ovat sellaisia pitkän tähtäimen juttuja.

Eilen tuli sellainen fiilis,  että yksi lupaus jäi tekemättä. Vielä sellainen, jota kipeästi tarvitsisin. Päätin siis lanseerata uudenvuodenlupausten välivuosikatsauksen. Ja siten lisätä lupauksiini yhden uuden: SÄÄTÄÄ vähemmän! Tuntuu, että vuoden alkupuolelle on mahtunut ihan liikaa säätöä - siitäkin huolimatta, että tässä maassa säätö vähän niinkuin kuuluu asiaan. Mutta nyt tarkoitan vähän eri asiaa. Sellaista järjetöntä ja tyhmää räpiköintiä, josta syyttää voi vain itseään. Koska tämä mun lungi go with the flow ja pitää olla zen, ei voi tarkoittaa sitä, että unohtaa mennä kokeeseen (no en kyllä onneksi unohtanut mennä kokeeseen, mutta tärkeä juttu oli kuitenkin). Tai että ostaa lentoliput väärälle kuukaudelle. Tai liittää sähköpostiin vahingossa väärä tiedosto.

Alkaa kyllästyttää tämä yhteiselo kanssani, kun kokoajan on hakkaamassa päätä seinään. Eli tästä eteenpäin tarkista tarkista ja pentele tarkista vielä kerran.
Acta est fabula, nunc plaudite!	
<